21.2.2021 Maija Soljanlahti
Perunan syöminen on monella tapaa hyvä asia. Perunasta saa hyvän maun lisäksi vitamiineja, kuituja ja hivenaineita. Jos vertailuun ottaa valkoisen riisin tai hienoista vehnäjauhoista valmistetun pastan, perunan ravintoarvot voittavat kisassa.
Ravitsemusnäkökulmasta fiksuinta on, kun perunan keittää miedosti suolatussa vedessä kuorineen ja syö sen muiden kasvisten ja vaikkapa kalan kyytipoikana. Myös keitoissa perunan maku pääsee oikeuksiinsa. Uuniperuna ja itsetehdyt rypsiöljyllä valellut lohkoperunat ovat myös hyvä vaihtoehto, sekä perunamuusi, jossa on kohtuudella vähärasvaista maitoa ja varovaisesti suolaa.
Aina ei tarvitse stressata kaloreista, ja joskus on herkuttelun paikka. On kuitenkin hyvä tiedostaa, että perunan keveys ei annosta pelasta, kun siihen yhdistää rasvaisia aineksia. Jos perunan siivuttaa uuniin kerman ja voin kera, ei voikaan enää puhua kevyestä lisukkeesta. Tai jos nauttii keitetyn perunan runsaan kermakastikkeen ja rasvaisen liha-annoksen kyytipoikana, keveyden ratkaisee annoksen kokonaisuus.
Entäpä miksei perunaa lasketa puolen kilon kasvistavoitteeseen? Kannustus syödä puoli kiloa muita kasviksia kuin perunaa ei kerro perunan huonoudesta, vaan muissa kasviksissa esiintyvien vitamiinien ja hivenaineiden sekä kasvisten terveyttä edistävien polyfenolisten yhdisteiden tärkeydestä. Kasvisten monipuoliseen käyttöön kannustaminen on tärkeää monen kansansairauden ehkäisyssä ja vastustuskyvyn vahvistamisessa. Näitä erilaisia kasvikunnan tuotteita: vihanneksia, juureksia, hedelmiä ja marjoja kun ei voi pillereiksi puristaa!
Nautitaan perunasta sen hyvän maun, kotimaisuuden, ympäristöystävällisyyden ja – fiksusti valmistettuna – terveellisyyden takia!
ETM Maija Soljanlahti, kehittämispäällikkö, Marttaliitto