08.10.2020 MERVI MÄKI-NESTE
Peruna liittyy elämääni aivan ensihenkäyksistä lähtien. Syntymäni ajoittuu syyskuun puoliväliin, joka on parhainta perunannostoaikaa. Tieto syntymästäni kiiri perunapellolle. Kun ikää tuli lisää, esikoistytär istutettiin aina toukokuussa perunankylvökoneeseen. Istuin välillä hyvinkin kylmältä tuntuneella koneen istuimella ja kuuntelin, koska kuuluu naksahdus sen merkiksi, että siemenperuna tulee pudottaa putkesta maahan.
1980 -luvulla aikainen peruna oli Timoa. Sen rinnalla Pohjois-Savossa pienviljelijätilalla kasvoi Pitoa ja Ostaraa, joskus 1900-luvun alusta peräisin olevaa Bintjeä. Isäni oli hyvin innostunut perunan kotitarveviljelystä ja hän kokeili mielellään erilaisia lajikkeita. Omalta enoltaan hän sai Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan herkun, Puikulan siemeniä. Niinpä isäni pohti, että mikä kohta kotipihassamme ja pelloillamme tarjoaisi lajikkeelle kaikkein parhaimmat kasvuolosuhteet. Hän jopa harkitsi siemenien istuttamista ison maakiven juureen, josko se vastaisi tuntureita. Puikula päätyi kuitenkin vieretysten Pito -perunan kanssa ja hyvin on pohjoisen herkku siitä lähtien kasvanut.
Kummitätini puolestaan kasvatti aikaisin keväällä pussiperunaa vehnäjauhopusseissa kotinsa aurinkoisella verannalla.
Kotonani peruna varastoitiin talon kellarikerroksessa sijaitsevaan kellariin ja yli puoli vuosisataa vanhaan maakuoppaan. Varsinkin pienenä tyttönä maakuoppa oli mystinen, keskellä metsää sijaitseva paikka. Kuopan lähellä sijaitsi aikaisemmin asuinrakennuksena palvellut riihi. Maakuopassa oli oma mystinen tuoksunsa ja hämäryys. Jostain raosta tihkui kosteutta niskaan. Kuoppaan ei mahtunut kuin yksi henkilö kerrallaan, ja pieni tyttö oli helppo laittaa sinne keräämään perunat kotiin vietävään sankoon.
Oman ikäluokkani lasten isovanhemmat olivat nähneet sotavuodet ja yhteiskuntamme jälleenrakentamisen. Lähes kaikesta oli ollut pulaa. Lieneekö siinä ollut yksi syy, että ainakin meillä perunaa oli aina yli oman tarpeen. Pitkin vuotta puhelin soi tai joku tuli ohi kulkiessaan kyselemään, olisiko myydä syöntiperunoita. Keväällä puolestaan tiedusteltiin siemenperunoita. Aina löytyi perunoita niin Paanasen Annalle kuin muillekin.
Naapurissamme sijainneen lypsykarjatilan sivuelinkeinona oli puolestaan perunanviljely. Naapurin lapset, tai perunasta puhuttaessa, mukulat olivat ikätovereitani ja vietimme paljon aikaa yhdessä. Perunan varastointitiloista muistikuviin on jäänyt tilojen viileys ja maakuopan tavoin tuoksu.
Ensimmäisiä uusia perunoita aina odotettiin. Isäni oli hyvin tarkka perunoiden koosta. Kaikkien perunoiden piti olla samankokoisia. Jos perunapenkkiä kuokkiessa tuli paljon eri kokoisia perunoita, isä teki perunoille pesän ja jätti samankokoiset perunat odottamaan mullan alle seuraavaan keittämiskertaan.
Perunan nostamisen aikaan meillä ajettiin perunapenkit auki ja perunoita noukittiin kahteen sankoon. Toiseen isot, kunnon perunat ja toiseen pienet, lehmille ja kesäsialle ravinnoksi menevät. Sankojen sisältö kaadettiin perunalaatikoihin. Silloin tunsin kateutta naapurin mukuloita kohtaan. Heillä oli sentään hieno perunannostokone.
Lapsuuden muistoihin liittyy myös naapurin Tanjan syntymäpäivät, jossa yhtenä ohjelmanumerona oli missikilpailut. Tilalle sopivasti missikilpailuissa valittiin Miss Peruna. ” Kirposi ajatus siitä, ompa valittu Suomen maassa missejä joka lähtöön. Siispä missi Perunan puuttuu tästä kotomaasta”, runoili Tanjan äiti.
Vähän arpaa sekaan laittaen valittiin niin missi valokuvauksellisin, missi kuten lehdistössä sekä perintöprinsessa ensimmäinen ja myös toinen. Hännänhuipuksi tietenkin valittiin Perumissi, jonka tittelin sain kantaakseni ja tietääkseni seuraajaa ei ole valittu eli olen edelleen hallitseva Perumissi.
Aikuisiällä suhteeni perunan kanssa on ollut välillä koetuksella. Vajaa kymmenen vuotta sitten tuli karppausbuumi ja perunaa pidettiin epäterveellisenä ravintona. 2010-luvun alussa päivätyö piti minut arkipäivisin pois kotoa ja aikaa oli vain viikonloppuisin. Siihen loppui kasvimaaharrastus, kun en halunnut käyttää kesälomaani ja vapaita viikonloppuja kasvimaalla kyykkimiseen.
Tänä vuonna perunapenkkejä tuli kotitarveviljelyllä mitaten aimo rivistö. Poikkeuksellinen kevät ja etätyö antoivat mahdollisuuden myös perunaharrastuksen syventämiseen. Perunapenkeissä on kasvanut tuttua Timoa, joka sai rinnalleen Annabellaa, Mozartia, Columboa ja Afraa.
Peruna on monipuolinen herkku, jonka pystyy hyödyntämään keittiössä kokonaisuudessaan. Äitini on usein kertonut Koipiniemen kansakoulun opettajana kuusi vuosikymmentä sitten toimineesta Eero Lahdesta, joka söi perunat kuorineen aina jouluun saakka ja nuhteli oppilaita, kun he kuorivat omat perunansa. Opettaja tiesi jo tuolloin, että juuri kuoren alla piilevät perunan ravintoaineet. Tänä päivänä kätevä kokki loihtii perunankuorista sipsejä.
Peruna on lähiruokaa parhaimmillaan. Maa- ja kotitalousnaisten ruoka-asiantuntijat järjestävät ammattitaidolla ruoka- ja leivontakursseja. Perunakurssilla osanottajat pääsevät tutustumaan tähän mainioon mukulaan ja loihtimaan perunasta niin makeaa kuin suolaista tarjottavaa kotiväelle ja vieraille.
Mervi Mäki-Neste
puheenjohtaja
Maa- ja kotitalousnaisten Keskus
