Keskustelu

Vaalearengasmätä (Clavibacter michiganensis subsp. sepedonicus)

Vaalearengasmätä (Clavibacter michiganensis subsp. sepedonicus) on kasvinterveyden suojelemisesta annetun lain (702/2003) tarkoittama vaarallinen kasvintuhooja. Se on bakteeritauti, joka pilaa perunan mukuloita. Todetuille esiintymille annetaan torjuntapäätös, jossa määrätään toimenpiteet taudin torjumiseksi. Kaikki Suomessa tuotettavat virallisesti tarkastetut siemenperunaerät testataan rengasmädän varalta. Lisäksi kartoituksia tehdään vuosittain noin 100 ruokaperunatilalle. Siemenperunalla rengasmätää ei Suomessa ole todettu 2000 -luvulla. Muussa perunantuotannossa uusien esiintymien määrä on laskenut 2000 -luvulla merkittävästi. Viime vuosina uusia esiintymiä ei joka vuosi ole löytynyt lainkaan. Merkittävin rengasmädän levittäjä on tarkastamaton siemenperuna. Tervekin siemenperuna voi saastua ja siten levittää taudin perunakasvustoon, jos siemenperunaa käsitellään mahdollisesti saastuneilla ja puhdistamattomilla koneilla ja laitteilla.

Taudinaiheuttaja ja leviäminen

Rengasmädän aiheuttaja Clavibacter michiganensis subsp. sepedonicus on isäntäkasviensa johtojännesolukoissa elävä bakteeri. Bakteerilla ei ole värekarvoja, joten se liikkuu kasvissa vain kasvin nestevirtausten mukana. Sairastuneesta siemenperunasta bakteeri leviää versoihin johtosolukon kautta, sekä tytärmukuloihin maavarsien välityksellä. Mukulasta toiseen vaalea rengasmätä leviää suorasta kosketuksesta sekä perunan käsittelykoneiden kautta. Terveeseen mukulaan tauti leviää usein näkymättömien mukulan pinnan haavaumien kautta.

Taudin ei tiedetä leviävän luonnollisesti muihin kasveihin, vaikkakin se laboratoriossa on saatu tartutettua muihin koisokasveihin kuten tomaattiin ja munakoisoon.

Vaalearengasmätä leviää mukuloissa myös piilevänä sekä saastuneen maa-aineksen välityksellä. Maassa se säilyy kuitenkin vain ylivuotisissa perunan mukuloissa. Joidenkin hyönteisten, kuten persikkakirvan, on todettu toimivan vektorina eli levittäjänä saastuneesta kasvista terveeseen. Bakteeri voi säilyä tartutuskykyisenä jopa 5 vuotta viileissä ja kuivissa oloissa erilaisilla pölyä ja likaa keräävillä pinnoilla varastotiloissa, laatikoissa, säkeissä ja työkoneissa, ellei niitä puhdisteta ja desinfioida.

Oireet perunan versoissa

Oireet versoissa johtuvat johtojänteiden vaurioitumisesta, joten tauti ilmenee erilaisina nuutumis-, lakastumis- ja kellastumisoireina usein vasta perunan tuleentumisvaiheen alussa. Rengasmädälle on luonteenomaista, että voimakkaita oireita näkyy vain yhdessä tai kahdessa samasta siemenmukulasta kehittyneessä versossa, kun muut versot pysyvät oireettomina. Tauti leviää siemenperunasta versoon ja oireetkin etenevät alalehdistä alkaen vähitellen kohti latvusta. Aluksi alimpien lehtien lehdykät rullautuvat ylöspäin ja alkavat kellastua. Joskus kellastuminen näkyy vain lehtisuonissa. Taudin edetessä oireita ilmaantuu ylempiin lehtiin, alalehdet kuihtuvat ja lopulta koko kasvi lakastuu. Hyvin samanlaisia oireita aiheuttavat mm. lakaste (näivetystauti), perunaseitti, tyvimätä ja punamätä.

Oireet mukuloissa

Useimmiten tauti esiintyy Suomessa piilevänä, mutta näkyvät oireet ovat selvimmin havaittavissa varastoiduissa mukuloissa keväällä, kun halkaistussa mukulassa näkyy johtojännekehä kellertävänä, myöhemmin tummentuvana renkaana. Oireet alkavat usein mukulan napapäästä, missä maavarsi on kiinni. Puristettaessa mukulaa vioituskohdista yleensä tirskuu kermanväristä mätää. Taudin edetessä mukuloihin muodostuu onteloita ja ne tuhoutuvat kokonaan.

Hallintakeinot

Toisin kuin maassa säilyvistä taudeista, vaalearengasmädästä on suhteellisen helppo päästä eroon vaihtamalla siemenkanta ja pesemällä varastot sekä käsittelykoneet kasvinterveysviranomaisen antaman torjuntapäätöksen mukaisesti. Saastuneeksi todetulla pellolla ei saa viljellä perunaa ainakaan

Kolmena seuraavana kasvukautena ja saastuneen perunan käsittelyyn käytetyt välineet ja tilat on puhdistettava ja desinfioitava. Tuotantopaikan muilla pelloilla (todennäköisesti saastuneilla pelloilla) voidaan virallisesti tarkastettua siemenperunaa käyttäen tuottaa muuta perunaa kuin siemenperunaa. Saastuneeksi todettu peruna tulee hävittää turvallisesti viranomaispäätöksen mukaisesti.

Vaalearengasmädän torjunnasta aiheutuneista kustannuksista oli aiemmin mahdollista saada korvausta valtion varoista, mutta tällä hetkellä korvauksia ei pääsääntöisesti makseta.

Historia ja levinneisyys Suomessa

Vaalean rengasmädän aiheuttaja määritettiin ensimmäisen kerran Saksassa vuonna 1905 bakteeriksi Bacterium sepedonicum. Taudin oireet on tunnettu jo paljon aiemmin.  Suomessakin perunan johtojänteitä tuhonneen bakteeritaudin oireita esiintyi melko yleisesti sekä varsissa että mukuloissa jo 1900-luvun alkuvuosina. Oirekuvausten perusteella rengasmätää on esiintynyt Suomessa vaihtelevassa määrin 1900-luvun alusta 1970-luvulle, mutta tunnistusmenetelmien puuttuessa bakteeria ei vielä silloin pystytty tarkemmin määrittämään. Tautia todennäköisesti kulkeutui Suomeen ulkomailta tuodussa siemenperunassa siihen asti, kun rengasmädän esiintymistä alettiin tosi toimin rajoittaa Euroopassa ja Suomessa. Ensimmäisen kerran itse rengasmätäbakteeri suomalaisessa perunassa määritettiin Ruotsissa vuonna 1970 Suomesta Ruotsiin viedyssä ruokaperunaerässä.

Tästä löydöksestä alkoi Suomessa laajamittainen vaalean rengasmädän esiintymiskartoitus. Vuonna 1971 eri puolilta Suomea kerätyistä 542 siemenperunaerästä noin 15%:ssa löytyi mukuloita, joissa oli rengasmätäoireita ja niistä löytyi myös rengasmätäbakteeri. Valtaosa tartunnan saaneista eristä oli peräisin Etelä-Pohjanmaalta, mutta yksittäisiä sairaita eriä löytyi kaikkialta Suomesta.

Näkyviin oireisiin perustuvia perunan rengasmätätarkastuksia laajennettiin ja jatkettiin 1970–1980 luvuilla. Rengasmätää esiintyi tuolloin noin 30%:lla perunaa ammatikseen tuottavista tiloista. Tauti ei suinkaan ollut vain siementuotannon ongelma, vaan rengasmätä aiheutti suuria varastohävikkejä myös ruokaperunalle. Toki siemenperunan laatu alkoi kohentua sen jälkeen, kun Siemenperunakeskus vuonna 1976 perustettiin.

Rengasmätätilanne alkoi kuitenkin parantua vasta 1990-luvulla, kun siemenperunatuotannon alkupää saatiin Euroopassa puhdistettua nykyisinkin käytössä olevan laboratoriotestien avulla. Vuosina 1995–97 rengasmätää esiintyi ”enää” 12%:lla perunatiloista ja vuosina 1998–2001 rengasmätätilojen osuus väheni noin 3,5 %:iin.

Vaalean rengasmädän esiintymistä on edelleen 2000-luvun kuluessa saatu huimasti vähennettyä. Kaikki sertifioitavat siemenerät on jo yli 25 vuotta testattu piilevän rengasmädän suhteen, eikä siementuotannossa ole 2000-luvulla esiintynyt käytännössä lainkaan rengasmätää. Muussakaan perunantuotannossa ei enää löydetä oireilevia perunaeriä, ja piilotartuntaa kantavien erienkin löytyminen on erittäin harvinaista.

 

Teksti: Asko Hannukkala, Evira, Juhani Rahko, Atro Virtanen