Keskustelu

Maltokaariviroosi (PMTV)

Maltokaariviroosi on maassa pitkään säilyvä perunan ulkonäköä ja käyttölaatua pilaava virustauti, joka leviää uusille kasvupaikoille tartunnan saaneen siemenperunan ja maa-aineksen mukana. Tautia esiintyy erityisesti tärkkelysperunan tuotantoalueilla ja verraten yleisesti myös ruoka- ja ruokateollisuusperunan tuotannossa. Siemenperunassa näkyviä tautioireita ei saa esiintyä. Tauti leviää kuorirokkosienen välityksellä kasvista toiseen.

Taudinaiheuttaja ja leviäminen

Maltokaariviroosin aiheuttaja, maltokaarivirus (Potato mop-top virus, PMTV), kuuluu Pomoviruksiin. Taudinaiheuttaja on perunan ehdoton loinen, eli se kasvaa ja lisääntyy vain elävien perunasolujen sisällä. Kuorirokon aiheuttaja (Spongospora subterranea) levittää virusta kasvista toiseen ja säilyy maassa kuorirokon kestoitiöissä. Maltokaarivirus ei pysty leviämään perunasta toiseen ilman kuorirokon aiheuttajaa.

Maahan päätyneet, virustartunnan saaneet kuorirokon kestoitiöt leviävät herkästi lohkon sisällä viljelytoimenpiteiden yhteydessä, kun itiöitä sisältävää multaa siirtyy työkoneissa paikasta toiseen. Koneisiin, työvälineisiin ja jalkineisiin tarttuneessa mullassa kestoitiöt voivat kulkeutua lohkolta toiselle. Myös tulvavedet ja tuulieroosio voivat kuljettaa niitä pitkiäkin matkoja lohkolta toiselle. Tauti voi levitä herkästi myös siemenperunan mukana.

Oireet perunan versoissa

Kasvusto-oireiden kehittyminen riippuu perunalajikkeesta ja ilmastotekijöistä. Suomessa kasvusto-oireita ei ole havaittu pelto-oloissa. Kasvihuonetesteissä oireita on saatu esiin, kun oireilevia mukuloita on käytetty siemenperunana. Länsi-Norjan rannikkoseuduilla ja Skotlannissa verso-oireet ovat verraten yleisiä. Skotlannissa verso-oireita on käytetty jopa siementarkastuksen hylkäysperusteena.

Lievimmillään maltokaariviruksen oireet ilmenevät nuoren perunakasvin alimmissa lehdissä kellertävinä alueina, jotka ovat usein v-kirjaimen muotoisia. Kellertävät alueet voivat olla joissakin perunalajikkeissa rengasmaisia tai puolikaaren muotoisia. Lehtioireille on tyypillistä, että ne ovat näkyvissä vain muutamia päiviä ja häviävät perunan kasvaessa.

Jos siemenmukulan viruspitoisuus on korkea, versojen kasvu voi hidastua ja latvukset muuttuvat pensasmaisiksi, siivousmopin näköisiksi, mistä englanninkielinen nimi ”mop-top virus” juontaa juurensa.

Oireet mukuloissa

Maltokaarivirus aiheuttaa mukuloiden kuoriin ja maltoon ruskeita korkkiutuneita renkaita ja kaaria. Niiden voimakkuus ja ilmiasu vaihtelevat lajikkeen, kasvu- ja varasto-olojen mukaan. Joskus renkaat ja kaaret näkyvät selvästi perunan kuoren läpi. Toisinaan ne kehittyvät mallon sisäosiin ja paljastuvat vasta, kun peruna halkaistaan. Joskus kuolioalueet mallossa voivat olla pieniä pilkkuja tai viiruja, jolloin ne muistuttavat mm. kalsiuminpuutoksesta johtuvaa ruskolaikkua. Kaarien tai renkaiden koko sekä tummuus vaihtelee paljon, eivätkä ne useinkaan mene mukulan johtojännekehän myötäisesti.

Oireilevat mukulat ovat käyttökelvottomia ruokaperunaksi ja ruokaperunateollisuuden raaka-aineeksi. Oireet eivät aina puhkea näkyviksi, tai ne ilmaantuvat vasta varastoinnin aikana. Täten nostovaiheessa terveeltä näyttänyt sato voi pilaantua pahasti muutaman viikon varastoinnin jälkeen. Nopeat lämpötilamuutokset, esimerkiksi siirtäminen noston jälkeen kylmään varastoon, laukaisevat oireiden puhkeamisen. Sääoloiltaan hyvin viileä jakso ennen nostoa saattaa laukaista oireiden muodostumisen jo pellossa. Kestävinä pidetyissä lajikkeissa oireita ei yleensä ilmaannu lainkaan, vaikka ne kantaisivat virustartuntaa.

Samankaltaisia, tulppaviroosiksi kutsuttuja oireita mukuloissa aiheuttaa myös tupakan rattlevirus (Tobacco rattle virus, TRV), jota Suomessa esiintyy lähinnä koristekasveilla puutarhoissa. Tulppaviroosi on yleinen Etelä-Ruotsissa, Tanskassa ja monissa Keski-Euroopan maissa. Myös perunan Y-viruksen NTN-rotu voi aiheuttaa maltokaariviroosia muistuttavia oireita mukuloissa.

 

 

Epidemiologia

Maltokaarivirus säilyy ja leviää maassa elävän kuorirokkoa aiheuttavan möhösienen (Spongospora subterranea) välityksellä. Kuorirokon kestoitiöt voivat säilyä tartutuskykyisinä maassa yli 10 vuotta. Viileähkössä ja märässä maassa kestoitiöistä muodostuvat parveiluitiöt uivat perunan juuristoon ja siirtävät viruksen perunan juuriin tai mukuloihin. On ilmeistä, että maltokaarivirus tarttuu herkimmin juurten kautta. Virustartunnan saaneissa mukuloissa ei useinkaan ole kuorirokon oireita.

Satomukulat voivat saada virustartunnan vain kasvukauden aikana maasta. Virus ei leviä mukulasta toiseen sadonkorjuussa tai sadonkorjuun jälkeen, vaikka terveet mukulat joutuisivat kosketukseen viroottisten kanssa. Myöskään kuorirokon aiheuttaja ei pysty siirtämään virusta nostossa tai noston jälkeen. Mullassa olevat kuorirokon kestoitiöt voivat levitä mullan mukana terveidenkin mukuloiden pinnalle, mutta ne tartuttavat perunan vasta seuraavana kesänä, kun peruna istutetaan maahan.

Tauti leviää uusille lohkoille myös tartuntaa kantavassa siemenperunassa. Virus ei kuitenkaan siirry herkästi siemenmukuloista satomukuloihin. Tutkimusten mukaan viroottisten siemenperunoiden satomukuloista vain pieni osa (0–50%) saa tartunnan. Viroottisen siemenperunan tuottamista juurista virus siirtyy kuitenkin herkästi juuria tartuttavaan kuorirokon aiheuttajaan ja säilyy sen lepoitiöissä maassa vuosikausia. Jos tartunnan saaneella lohkolla viljellään perunaa toistuvasti, tauti lisääntyy salakavalasti ja voi aiheuttaa vakavia tuhoja muutaman vuoden kuluttua siitä, kun virus alun perin levisi lohkolle.

Tauti leviää puhtaille perunaviljelmille pääasiassa koneisiin, työkaluihin ja jalkineisiin tarttuneessa mullassa. Tuulieroosion ja tulvien kuljettama maa-aines voi levittää tautia pitkiä matkoja. Lisäksi siemenperunaan tarttunut maa-aines voi levittää tautia tehokkaasti.

Maltokaariviruksen hallintakeinot

Maltokaariviruksen hallinnassa on tärkeintä pyrkiä estämään viruksen leviäminen lohkoille, joilla sitä ei vielä esiinny. Peltolohkolle levinneen lievän virustartunnan voi pitää hallinnassa hyvällä viljelykierrolla, jossa perunaa viljellään enintään viiden vuoden välein. Taudin lisäännyttyä tuhokynnyksen ylittävälle tasolle, sen hävittäminen vaatii 10–15 vuoden tauon perunanviljelyssä.

Tietyllä riskillä ruokaperunaa voi viljellä taudin vaivaamilla lohkoilla, kun käytetään lajikkeita, joissa oireet eivät yleensä ilmene vakavina. Useita tällaisia lajikkeita on viljelyssä. Taudinkestäviä lajikkeita, joihin virus ei tartu lainkaan, ei toistaiseksi ole saatavilla.

Tautilohkojen viljelytoimissa on oltava varovainen, ettei tautia levitetä tahattomasti lohkon ulkopuolelle. Lohkoille, joilla tautia ei vielä esiinny, pitäisi tuoda vain tervettä siemenperunaa. Kotimainen sertifioitu siemenperuna on tässä suhteessa turvallisin valinta, vaikka yksittäisiä tautia oireettomana kantavia siemeneriä on löytynyt.

Useimmissa muissa EU-maissa maltokaariviruksen esiintymistä siemenperunassa ei rajoiteta lainkaan. Keski-Euroopassa maltokaarivirusta ei esiinny juuri lainkaan, mutta muissa Pohjoismaissa ja Skotlannissa se on levinnyt laajasti myös siemenperunantuotantoon.

Maltokaariviruksen historia ja levinneisyys Suomessa

Perunan maltokaarivirus on löydetty ensimmäisen kerran Skotlannista ja Pohjois-Irlannista vuonna 1965, mutta sen todennäköinen alkukoti on Etelä-Amerikan Andien seuduilla, josta se on kulkeutunut Eurooppaan siemenperunan mukana. Tauti todettiin Norjasta vuonna 1969 ja sieltä taudinaiheuttaja on todennäköisesti levinnyt muihin Pohjoismaihin 1970- ja 1980-luvuilla Norjasta ostetussa siemenperunassa.

Suomessa taudinaiheuttaja on määritetty varmuudella ensimmäisen kerran vuonna 1987, mutta taudille tyypillisiä oireita perunan mukuloissa esiintyi yleisesti jo useita vuosia tätä aikaisemmin. Maltokaarivirus levisi ensin tärkkelysperunan tuotantoalueille ja vuonna 1987 taudinaiheuttajaa löytyi yli 40%:ssa tutkituista tärkkelysperunapeltojen maanäytteistä. Lisäksi ruokateollisuuden raaka-ainetta tuottavista perunapelloista 20% oli taudin tartuttamia. Vuosina 2005–2008 tehdyssä esiintymiskartoituksessa maltokaariviruksen tartuttamia mukuloita löytyi yksittäisiltä pelloilta koko maassa tärkeimpiä siemenperunantuotantoalueita lukuun ottamatta. Vuonna 2013 tehdyssä seurannassa liki puolet tutkituista ruoka- ja ruokateollisuusperunapelloista oli maltokaariviruksen tartuttamia

Mihin voi sekoittaa: perunan Y-viruksen mukulaoireisiin (melko harvinaisia) ja tulppaviroosiin (harvinainen). Ruskolaikun vioitus ei ole kaarimaista, mutta joskus maltokaariviroosi voi olla pilkkumaista.

 

Linkkejä: