Mukulavaurioita vuonna 2017

Etusivu Foorumit Yleinen keskustelu Mukulavaurioita vuonna 2017

Esillä 15 viestiä, 1 - 15 (kaikkiaan 15)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • #1264 Vastaa
    Laila Matikainen
    Avainmestari

    Vuonna 2017 on ollut kylmä ja sateinen kesä. Se on edesauttanut peruann altistumisen monille ravinnepuutoksille. Esimerkiksi kalsiumpulaa on ollut nähtävillä, sillä kalsiumia ei ole ollut mukulan saatavilla mukulan kasvuvaiheessa. Kalsium menee mukulaan sisälle pääasiassa mukulan kuoren läpi mukulan kasvaessa. Jos kalsiumia ei ole riittävästi saatavilla, joko kuivuuden takia tai jos sateet ovat huuhtoneet kalsiumin saavuttamattomiin, voi mukuloiden sisälle tulla kalsiumpula. Kalsium muodostaa yhdessä magnesiumin kanssa ns. kalsiumsiltoja (kalsiumpektaattia), jotka vahvistavat mukulan soluseinämiä. Jos mukulassa on kalsiumpulaa, kalsiumsillat murtuvat ja solut hajoavat. Tästä oireena voi mukulan sisälle muodostua joko ruskolaikkua tai tummia kohtia. Myös boorin puute lisää kalsiumin puutosvaurioita, sillä kalsium ja boori toimivat ”yhteistyössä”. Boorin antamisessa täytyy olla kuitenkin varovainen, sillä myös liiallinen boori on haitallsita. Sitä on annettava vain tarpeeseen.

     

    Kalkitus tai kipsin levitys ovat halvin keino kalsiumin lisäämiseen maahan.

     

    Liitteenä olevan kuvan oireet on mitä ilmeisimmin aiheuttanut kalsiumpula, joskin kaikista tarkastetusta mukuloista löytyi myös maltokaarivirusta, joka voi olla ainakin osasyy oireiden muodostumiseen. Maltokaarivirus vioittaa mukuloita eniten, jos alkukesästä maaperä on hyvin kosteaa.

     

     

     

    #1903 Vastaa
    Johnb355
    Vieras

    Howdy just wanted to give you a quick heads up. The words in your article seem to be running off the screen in Ie. kefdeebkbdkg

    #4612 Vastaa
    FgsCooWl
    Vieras

    write an opinion essay can someone do my homework writing conclusions for research papers

    #4613 Vastaa
    Ftghblera
    Vieras

    advanced higher english dissertation essay for nursing geometry help

    #4614 Vastaa
    DvscCooWl
    Vieras

    writing a research proposal for phd homework stress essay college essay rubrics

    #4615 Vastaa
    Jgsciromy
    Vieras

    descriptive essay essays 1743 writing the research proposal

    #4616 Vastaa
    KwgdVibe
    Vieras

    short essay writing help write an article write essay on education

    #4733 Vastaa
    Fwsxblera
    Vieras

    discount pharmacy card best drugstore makeup mens ed pills

    #4785 Vastaa
    Fbshblera
    Vieras

    https://thesisacloud.com/ – thesisacloud.com thesis assistance writing thesisacloud.com free thesis help

    #4811 Vastaa
    Jbsdblera
    Vieras

    Cozaar rx pharmacy drug costs

    #4812 Vastaa
    Jebgblera
    Vieras

    allergy no prior prescription required pharmacy Kemadrin

    #4827 Vastaa
    Jebgblera
    Vieras

    general health Biltricide Yasmin

    #4830 Vastaa
    bleraGtv
    Vieras

    cheap prescription drugs canada Enalapril Fosamax

    #4941 Vastaa
    DtfbleraGtv
    Vieras

    seroquel constipation seroquel for bipolar overdose on seroquel quetiapine pronunciation ’

    #4967 Vastaa
    OkWeelmwic
    Vieras
Esillä 15 viestiä, 1 - 15 (kaikkiaan 15)
Vastaa aiheeseen: Mukulavaurioita vuonna 2017
Tietosi: