Harmaahilse (Helminthosporium solani)
Harmaahilse on yksi yleisimmistä ruokaperunan ulkonäköä pilaavista taudeista. Tauti leviää uuteen satoon siemenperunasta sekä jonkin verran myös maasta. Harmaahilse lisääntyy ja sen oireet voimistuvat, varastoinnin, perunan lajittelun, kauppakunnostuksen ja kuljetusten aikana. Kevättalvella kaupassa myytävästä perunasta on nykyisin vaikea löytää mukuloita, joissa ei ole harmaahilseen vioitusta. Ruokaperunassa tauti rumentaa mukuloiden ulkonäköä, mutta ei vaikuta niiden käyttölaatuun. Teollisuuden perunavarstoissa harmaahilse aiheuttaa varastohävikkejä, koska taudin vioittama perunan kuori ei pidätä vettä ja vioittuneet perunat nahistuvat helposti.
Taudinaiheuttaja ja leviäminen
Harmaahilseen aiheuttaa Helminthosporium solani Durieu & Mont. sieni. Harmaahilseen aiheuttaja kuuluu kotelosieniin, mutta se lisääntyy vain suvuttomasti rihmaston tuottamien kuromaitiöiden avulla. Varastossa ne leviävät herkästi ilmavirtausten mukana. Kuromaitiöt säilyvät myös maassa tartutuskykyisinä 1–2 vuotta.
Perunassa harmaahilseen aiheuttaja pystyy elämän ainoastaan mukuloiden kuoren solukoissa. Taudinaiheuttajana sillä ei ole muita isäntäkasveja kuin peruna, mutta mädänsyöjänä se pystyy lisääntymään erilaisissa kasvinjätteissä.
Harmaahilseen alkutartunta on peräisin siemenperunasta tai maasta, mutta tauti lisääntyy ja leviää ensisijaisesti perunan varastoinnin ja sadonkäsittelyn yhteydessä. Tartunnan saaneiden mukuloiden pinnalla kehittyy kosteissa oloissa runsaasti kuromaitiöitä, jotka leviävät varastoissa tuuletusilman mukana mukulaerästä toiseen. Itiöitä muodostuu, jos mukulan pinnalle tiivistyy vettä. Perunan lajittelun ja pakkauksen aikana harmaahilseen itiöiden määrä sadonkäsittelytilojen ilmassa voi nousta hyvin suureksi. Erityisesti perunan harjaus ja pesu edesauttavat harmaahilseen leviämistä.
Oireet perunan versoissa
Harmaahilse vaurioittaa ainoastaan perunan mukuloiden kuorta. Siemenperunassa ankara harmaahilsetartunta voi kuitenkin estää itämisen tai hidastaa versojen kehittymistä, mikä voi näkyä kasvustojen aukkoisuutena ja epätasaisuutena.
Oireet mukuloissa
Harmaahilse ilmenee mukuloiden kuoressa aluksi pyöreähköinä, selvärajaisina usein hopeankiiltoisina laikkuina. Tautilaikkujen väri voi vaihdella hyvin vaaleista harmaanruskeista sävyistä miltei mustaan tautikannasta ja lajikkeesta riippuen. Laikkujen laajetessa miltei koko mukulan pinta voi muuttua kiiltävän harmaanruskeaksi. Taudinaiheuttaja tuhoaa perunan kuoren korkkisolukoita, kuoren väriaineet tuhoutuvat ja kuoren ja mallon väliin päässyt ilma saa aikaan hopeanhohtoisen kiillon. Perunalajikkeiden välillä on eroja oireiden voimakkuudessa. Erityisen selkeästi oireet näkyvät punakuorisissa perunalajikkeissa. Oireet näkyvät erityisen selvästi juuri pestyssä pinnaltaan kosteassa perunassa.
Kosteissa oloissa laikkuihin muodostuu harmaahilseen mustia itiöitä, jolloin mukulat näyttävät nokisilta. Taudin vaurioittama perunan kuori ei pysty estämään veden haihtumista mukulasta ja varsinkin lämpimässä varastoitaessa harmaahilseen vioittamat mukulat nahistuvat nopeasti.
Viime vuosina Euroopassa yleistyneen mustapistetaudin (Colletotrichum coccodes) oireet mukuloissa ovat hyvin samanlaiset kuin harmaahilseen eikä näitä kahta tautia pysty silmävaraisesti erottamaan toisistaan oireiden perusteella.
Epidemiologia
Harmaahilse leviää uuteen satoon ensisijaisesti tartuntaa kantavasta siemenperunasta. Maassa säilyneiden sienen kuromaitiöiden merkityksestä taudin alkulähteenä tutkimustulokset ovat ristiriitaisia. Istutuksen jälkeen sieni alkaa tuottaa itiöitä sairaan siemenperunan pinnalla. Satomukulat saavat tartunnan, kun runsaiden sateiden tai sadetuksen aikaansaamat vesivirtaukset kuljettavat itiöitä kehittyvien mukuloiden pinnalle. Harmaahilseen itiöt voivat säilyä maassa tartutuskykyisinä ainakin seuraavaan kasvukauteen.
Taudinaiheuttaja leviää varastossa, jos mukuloiden pinnalle tiivistyy vettä ja itiötuotanto käynnistyy. Itiöitä voi muodostua normaaleissa varastolämpötiloissa 3 °C lähtien. Tuuletusilman mukana itiöt leviävät koko varastoon. Erityisen tehokkaasti tauti leviää sadonkäsittelytiloissa lajittelun ja pakkauksen yhteydessä. Ilmaan päätyneet itiöt leviät nopeasti kaikkialle työtiloihin ja siellä säilytettäviin perunaeriin. Itiöiden muodostus nopeutuu huomattavasti, kun peruna otetaan varastosta lämpimämpiin sadonkäsittelytiloihin, jolloin myös vettä voi tiivistyä perunan pinnalle.
Erityisesti perunoiden pesun ja pakkaamisen jälkeen harmaahilseellä on ihanteelliset leviämisolosuhteet, koska perunan pinta on märkä ja pakattu peruna säilytetään ainakin kaupoissa yleensä huoneenlämmössä.
Harmaahilseen hallintakeinot
Ruokaperunassa harmaahilseen kemiallinen torjunta ei ole luvallista. Taudin leviämistä voidaan parhaiten rajoittaa kuivattamalla sato nopeasti heti noston jälkeen ja järjestämällä varastojen ilmastointi ja jäähdytys niin, että missään varaston osassa ei perunoiden pinnalle pääse tiivistymään vettä. On myös huolehdittava, etteivät hyvälaatuiset perunaerät saa tartuntaa lajittelun ja muun sadonkäsittelyn yhteydessä samoissa tiloissa käsiteltävistä harmaahilseisistä perunoista.
Siemenperunasta harmaahilsettä voidaan torjua kemiallisella peittauksella (ks. Peittausainetaulukko). Käsittely on tehokas vain, jos se tehdään mahdollisimman pian noston jälkeen. Siemenperunaa ei pitäisi varastoida tai käsitellä samoissa tiloissa harmaahilseisten perunoiden kanssa. Kasvukaudella harmaahilsettä ei pystytä torjumaan kemiallisesti kasvustoruiskutuksilla. Suomessa maan kemialliset desinfiointikäsittelyt eivät ole sallittuja. Sertifioidun siemenperunan varastotarkastuksessa harmaahilsettä ei huomioida ellei se aiheuta mukulan nahistumista.
Harmaahilseen historia ja levinneisyys Suomessa
Taudinaiheuttaja on kuvattu ensimmäisen kerran Saksassa 1871 nimellä Spondylocladium atrovirens. Sittemmin taudinaiheuttaja on löydetty useimmista maista, joissa perunaa kasvatetaan. Taudinaiheuttajan tarkkaa alkuperää ei ole tiettävästi selvitetty, mutta Eurooppaan päädyttyään se lienee levinnyt siemenperunan mukana nopeasti paikasta toiseen.
Tautia on pidetty merkityksettömänä perunantuotannolle aina 1960-luvulle asti, mistä syystä taudin esiintymistä ei ole juurikaan tarkkailtu tai raportoitu. Tauti alkoi yleistyä Euroopassa nopeasti 1960–1970-lukujen taitteessa ja nykyisin sitä pidetään yhtenä pahimmista perunan ulkonäköä pilaavista tekijöistä.
Taudinaiheuttajan leviämisestä Suomeen ei ole tarkkaa tietoa. Sitä on esiintynyt lämpimissä ja kosteissa kellareissa 1950–1960-luvuilla. Suomessa taudinaiheuttaja on varmuudella kuvattu ensimmäisen kerran 1972 jolloin sen todettiin olleen yleisin taudinaiheuttaja vuosina 1967–1970 tutkituissa ruokaperunanäytteissä. Nykyisin harmaahilsettä esiintyy miltei kaikissa ruokaperunaerissä.