Kuorirokko (Spongospora subterranea)
Kuorirokko on perunamaissa hyvin yleinen tavallista perunarupea muistuttava tauti. Se heikentää perunan ulkonäköä, mutta aiheuttaa harvoin suuria kilomääräisiä satotappioita. Tauti alentaa kuitenkin ruokaperunaksi kelpaavaa satoa ja aiheuttaa haittaa ruokaperunateollisuuden kuorintaprosessissa. Suurin haitta kuorirokosta on se, että maltokaariviroosi säilyy kuorirokkosienen lepoitiöissä ja leviää niiden mukana. Perunantutkimuslaitoksen tutkimusten mukaan huomattava osa kuorirokon kestoitiöistä on myös maltokaariviruksen kantajia.
Taudinaiheuttaja ja leviäminen
Kuorirokon aiheuttaja, Spongospora subterranea (Wallr.) Lagerh., kuuluu möhösieniin. Taudinaiheuttaja on perunan ehdoton loinen, eli se kasvaa ja lisääntyy vain elävissä perunan solukoissa. Sienistä ja munasienistä poiketen möhösienillä ei ole rihmastollisia vaiheita, vaan ne kasvattavat kasvisolujen sisään limakon, jossa lisääntyminen tapahtuu. Limakoissa muodostuvat kasvukaudella tautia levittävät lyhytikäiset parveiluitiöt sekä tautia maassa ylläpitävät pitkäikäiset kestoitiöt, itiöpallot. Kuorirokon aiheuttajalla ei ole ilman kautta leviäviä itiöitä.
Maahan päätyneet kestoitiöt leviävät herkästi lohkon sisällä viljelytoimenpiteiden yhteydessä, kun itiöitä sisältävää multaa siirtyy työkoneissa paikasta toiseen. Koneisiin, työvälineisiin ja jalkineisiin tarttuneessa mullassa kestoitiöt voivat kulkeutua lohkolta toiselle. Myös tulvavedet ja tuulieroosio voivat kuljettaa niitä pitkiäkin matkoja lohkolta toiselle. Tauti voi levitä herkästi myös siemenperunan mukana.
Kuorirokko tartuttaa muitakin koisokasveja (Solanum spp.). Lohkoilla joilla esiintyy mustakoisoa tai kehtokoisoa rikkakasveina, näillä voi olla merkitystä taudin ylläpitäjinä.
Oireet perunan versoissa
Kuorirokko ei yleensä aiheuta oireita perunan versoissa. Juurissa esiintyvät äkämät voivat kuitenkin haitata veden ja ravinteiden saantia ja hidastaa perunan kasvua.
Oireet mukuloissa ja juurissa
Kuorirokko ilmenee mukuloissa aluksi vaaleina, myöhemmin punertavanruskeina syylämäisinä turpoamina mukulan pinnassa. Silloin kuorirokko on mahdollista/melko helppo erottaa perunaruvesta. Loppukesällä taudinaiheuttajan lepoitiöitä sisältävät rakkulat puhkeavat, kuivuvat ja painuvat kasaan. Jäljelle jää kraatterimaisia, perunarupea muistuttavia painaumia, joita ympäröi revenneen pintasolukon jäänteet. Rakkuloiden puhjettua tauti on hyvin vaikea erottaa silmävaraisesti tavallisesta perunaruvesta. Rupimaisen kuopan sisällä näkyy nokimaisia, tummanruskeita taudinaiheuttajan kestoitiöitä. Kestoitiöiden olemassaolo on helppo todeta tavallisella mikroskoopilla.
Kuorirokko aiheuttaa lisäksi perunan juuriin epämuotoisia äkämäkasvaimia. Äkämät muistuttavat hieman perunasyövän aiheuttamia kasvaimia, mutta perunasyöpä ei aiheuta äkämiä perunan juurissa. Kuorirokon aiheuttamilla äkämillä perunan juurissa on suuri merkitys taudinaiheuttajan lisääntymiselle, mutta niistä on harvoin kovin suurta haittaa perunan kasvulle
Epidemiologia
Kuorirokko säilyy maassa jopa yli 10 vuotta paksuseinäisten kestoitiöiden välityksellä. Kosteassa ja melko viileässä (12–15 °C) maassa perunan juurieritteet houkuttelevat kestoitiöt itämään. Niistä muodostuu liikkumiskykyisiä parveiluitiöitä, jotka hakeutuvat perunan juuristoon ja kehittyviin mukuloihin.
Kuorirokon elinkierron kaikkia yksityiskohtia ei tunneta kovin hyvin. On ilmeistä, että perunan juuret ja erityisesti juurikarvat ovat herkimmät alkutartunnalle. Kun kuorirokon parveiluitiö löytää sopivan tartuntakohdan, se koteloituu. Koteloitunut parveiluitiö puhkaisee isäntäsolun soluseinän mekaanisesti teräväkärkisellä pistimellä, jollaisia tiedetään esiintyvän vain möhösienillä. Sen jälkeen itiö pumppaa oman solulimansa isäntäsolun sisälle ja alkaa kasvaa ja lisääntyä siellä.
Juurisolujen sisällä muodostuu monisoluisia limakoita, jotka alkukesällä erilaistuvat uusiksi parveiluitiöiksi. Juurisolujen hajotessa parveiluitiöt vapautuvat maahan ja tartuttavat uusia juurten ja mukuloiden pintakerroksen soluja. Näin kuorirokon aiheuttaja pystyy lisääntymään varsin nopeasti perunan juuristossa. Osa juurissa syntyneistä parveiluitiöistä yhtyy kaksitumaisiksi parveiluitiöiksi.
Arvellaan, että kaksitumaisten parveiluitiöiden tartuttamissa soluissa alkaa muodostua limakoita, jotka saavat aikaan solujen turpoamisen ja näkyvät tautioireet. Näissä syntyvät myös pitkään maassa säilyvät kestoitiöt, itiöpallot. Mukulat ovat herkkiä tartunnalle vain kehityksensä alussa, mutta juuret voivat saada tartunnan koko kesän. Maltokaarivirus ilmeisesti leviää ensisijaisesti tartunnan saaneiden juurten kautta.
Kuorirokon hallintakeinot
Kuorirokon aiheuttajaa esiintyy nykyisin useimmilla perunapelloilla, mutta hyvä kasvinvuorotus estää ennakolta kuorirokon lisääntymisen haitalliselle tasolle. Taudinaiheuttajan runsastuttua yksipuolisessa viljelyssä, siitä on mahdotonta päästä eroon muuten kuin lopettamalla perunanviljely tartunnan saaneella lohkolla 10 vuodeksi. Erityisen ongelmalliseksi tauti tulee pelloilla, joilla kuorirokon aiheuttaja on lisäksi maltokaariviruksen tartuttama.
Perunalajikkeiden välillä on eroja taudinkestävyydessä, mutta Suomen oloissa meillä viljeltävien lajikkeiden kestävyyttä ei ole tutkittu. Kemiallisia torjuntakeinoja kuorirokkoa vastaan ei ole.
Kuorirokon aiheuttaja on haitallisin märässä ja tiivistyneessä maassa, joten kaikki maan rakennetta ja vesitaloutta parantavat toimenpiteet vähentävät kuorirokon riskiä.
Kuorirokon historia ja levinneisyys Suomessa
Kuorirokko ja sen aiheuttaja on kuvattu ensimmäisen kerran 1842 Saksassa, mutta Euroopan perunakasvattajat ovat tunteneet taudin oireet jo paljon tätä ennen. Kuorirokko ilmeisesti tuotiin Eurooppaan 1830-luvulla Etelä-Amerikasta ostetussa perunaerässä. 1800-luvun jälkipuoliskolla tauti levisi nopeasti Manner-Euroopassa ja Brittein saarilla.
Kuorirokon leviämisestä Pohjois-Eurooppaan ja Suomeen ei ole tarkkaa tietoa. Norjassa kuorirokko on 1920-luvulla ollut huomattavasti yleisempi perunan tauti kuin tavallinen perunarupi. Suomessa taudin sanotaan olleen yleinen jo 1900-luvun alussa, mutta tarkempaa tietoa ei ole saatavissa. Aina 1990-luvulle asti kuorirokon merkitys Suomessa on arvioitu hyvin vähäiseksi.
Tautiin alettiin Suomessa kiinnittää huomiota 1980-luvun jälkeen, kun kuorirokon levittämä maltokaariviroosi alkoi yleistyä. Kuorikon esiintymistä ei ole kartoitettu Suomessa kovin laajamittaisesti, mutta maltokaariviruksen yleisyydestä päätellen, kuorirokkoa on jo pitkään esiintynyt käytännössä koko perunantuotantoalueella.
Perunantutkimuslaitoksella selvitettiin kesällä 2012 kuorirokon esiintymistä perunapelloilta eri puolilta Suomea kerätyissä mukula- ja maanäytteissä. Kaikki perunan lajittelumullasta otetut (16 kpl) näytteet sisälsivät kuorirokkoa ja maanäytekairoilla otetuista näytteistä (25 kpl) yli 80 % oli kuorirokon tartuttamia. Tämä vahvistaa käsitystä, että kuorirokkoa esiintyy erittäin yleisesti ainakin tärkeillä perunantuotantoalueilla.
Syksyllä 2015 voimaan astuneen siemenperuna-asetuksen perusteella kuorirokko huomioidaan sertifioidun siemenperunan laatuvaatimuksissa.
