Tummarengasmätä

 

Tummarengasmätä (Ralstonia solanacearum) on merkittävä ja tehokkaasti leviävä kasvintuhooja varsinkin trooppisilla ja subtrooppisilla alueilla. Tauti on kasvinterveyden suojelemisesta annetun lain (702/2003) tarkoittama vaarallinen kasvintuhooja, jota havaittaessa tai epäiltäessä on velvollisuus ottaa yhteyttä kasvinsuojeluviranomaisiin. Suomessa tautia ei esiinny, mutta tuontiperunan mukana on uhka sen leviämiselle. Euroopassa todetaan vuosittain useita tummarengasmätäinfektioita sekä ruoka- että siemenperunassa. Jos tauti todetaan perunatilalla, alkaa pakolliset torjuntatoimet, joihin kuuluu mm. viljelyrajoitukset saastuneella pellolla, virallisesti tarkastetun siemenperunan käyttö koko tuotantopaikalla, koneiden ja laitteiden sekä varastotilojen ja –laatikoiden pesu ja desinfiointi.

Taudinaiheuttaja ja leviäminen

Tummarengasmätä leviää mukulassa ja siitä eteenpäin kaikkien perunan kanssa kosketuksissa olleiden esineiden välityksellä. Bakteeri leviää myös maa-aineksessa ja varsinkin veden välityksellä erityisen hyvin. Tummarengasmätäinfektio voi olla mukulassa myös piilevänä, jolloin tarvitaan laboratoriotesti sen toteamiseen.

Leviämistä edistää lisäksi se, että tummarengasmädällä on muitakin isäntäkasveja, kuten paprika ja tomaatti sekä useita koristekasveja. Suomessakin luonnonvaraisena elävät punakoiso ja mustakoiso toimivat myös bakteerin isäntinä, ja todennäköisesti bakteeri säilyisi niissä myös talven yli. On myös epäilyjä, että useat rikkakasvit kuten jauhosavikka ja hierakka saattaisivat levittää tummarengasmätää.

Epidemiologia

Tummarengasmätä leviää kasvavaan perunaan vahingoittuneiden juurten kautta. Juurissa voi olla luonnollisesti syntyneitä juurihaavoja, tai ne voivat olla vahingoittuneet esim. multauksen yhteydessä. Myös eri ankeroislajit voivat tartuttaa taudin perunaan. Tunkeuduttuaan kasviin bakteeri lisääntyy nopeasti ja valtaa kasvin johtosolukon puuosan solut. Tau­dinaiheuttajan leviäminen johtosolukossa tukkii johtosolukon, jolloin kasvi kärsii ve­den puutteesta ja nuutuu.

Ei ole varmuutta, kuinka kauan tummarengasmädän aiheuttaja voi säilyä maassa lauhkealla vyöhykkeellä. Tiedot taudinaiheuttajan säilymisestä vaihtelevat muuta­masta kuukaudesta useisiin vuosiin, yleisimmin sen arvellaan säilyvän maassa 10– 12 kuukautta. Suomessa, missä maa jäätyy talvella, ei ole selvitetty säilyykö bakteeri talven yli maaperässä. Joka tapauksessa taudinaiheuttajan säilymistä saastuneella peltolohkolla pidentää huomattavasti, jos se on ylivuotisissa perunoissa eli jääntiperunoissa tai muissa taudin isäntäkasveissa.

Ralstonia solanacearum -bakteerilla on viisi rotua, ja tummarengasmädän aiheuttaja kuuluu rotuun 3.

Oireet perunan versoissa

Kasvuston lakastumisoireet ovat melko harvinaisia Euroopan oloissa viileän ilmaston vuoksi. Perunakasvustossa ensimmäinen tummarengasmädän oire on lehtien ja versonkär­kien nuutuminen kuumimpaan päiväaikaan. Yöllä kasvit voivat vielä elpyä näistä oireista. Taudin edetessä varrentyven johtojänteet tummuvat, jolloin tyvi muuttuu ruskeajuovaiseksi, ja lehtiin tulee punaruskea sävy. Jos varsi lei­kataan poikki, johtosolukoista valuu valkeaa bakteerilimaa. Jos leikattu varsi asete­taan veteen, bakteerilima valuu spontaanisti poikkileikkauksesta muodostaen veteen juovia. Millään toisella perunan bakteeritaudilla ei ole tällaista juovanmuo­dostusta, joten sitä voidaan käyttää kenttätestinä epäiltäessä tummarengasmätää.

Oireet mukuloissa

Viileän ilmaston maissa mukulaoireetkaan eivät yleensä kehity voimakkaiksi. Ne näkyvät parhaiten kevättalvella halkaistussa perunassa johtojännekehän ruskettumisena. Johtojänteet ovat aluksi keltavaalean­ruskean läpikuultavia. Vaaleaa bakteerilimaa pursuaa yleensä itsestään ulos leikkaus­kohdasta muutaman minuutin kuluttua perunan halkaisemisesta; tämä on tyypillistä tummarengasmädälle ja erottaa sen muista perunan bakteeritaudeista. Myöhemmin mukulan johtosolukko muuttuu selvemmin ruskeaksi, ja pitkälle edenneessä taudissa johtojännekehä voi mädätä ja hajota pois. Myöhemmässä vaiheessa oireet saatetaan todeta myös perunoiden pinnalta itukuopista pursuavana bakteerilimana. Irtonainen multa tarttuu kiinni kuivuvan liman pintaan. Mukulan kuoreen voi lisäksi tulla punaruskeita hieman painuneita vioittumia.

Hallintakeinot

Tummarengasmätä leviää pääasiassa siemenperunoiden mukana, joten perunoi­den testaus taudin varalta on tärkeä torjuntakeino. Tehokkain tapa ehkäistä tummarengasmädän leviämistä on tarkastetun siemenpe­runan käyttö. Riittävä hygienia ja oikeat toimintatavat kaikissa perunan tuotanto- ja markkinointi­ketjun vaiheissa ehkäisevät tummarengasmädän leviämistä. Tällaisia käy­täntöjä ovat esimerkiksi varastojen ja yhteiskäytössä olevien koneiden puhdistami­nen ja desinfiointi sekä perunankäsittelylaitosten jätteen käsittely siten, ettei multaa, lietettä, biojätettä tai perunan solunestettä päädy perunanviljelyssä oleville pelloil­le. Tummarengas­mätää vastaan täysin kestäviä perunalajikkeita ei ole käytettävissä, eikä sen kemialliseen torjuntaan ole hyviä keinoja.

Historia ja levinneisyys Suomessa

Tummarengasmätää aiheuttaa Ralstonia solanacearum -bakteeri. Smith kuvasi bak­teerin ensimmäisen kerran vuonna 1896 nimellä Bacillus solanacearum. Siitä on käytetty myös nimiä Pseudomonas solanacearum ja Burkholderia solanacearum. Suomessa taudista on käytetty aiemmin nimeä ruskomätä. Bakteerin muissa isäntä­kasveissa tautia kutsutaan bakteerilakastumistaudiksi.

Suomessa tummarengasmätä on löydetty vain kerran 1970-luvulla tuontiperunassa.

Lisätietoa: https://www.evira.fi/tietoa-evirasta/julkaisut/kasvit/julkaisusarjat/valmiussuunnitelma-perunan-tummarengasmadan-varalle/

 

Teksti: Evira, Juhani Rahko, Atro Virtanen