Keskustelu

Punamätä (Phytophthora erythroseptica)

Punamätä on siemenperunasta ja maasta leviävä perunan maanalaisia osia ja varsien tyviosia vioittava tauti, jota esiintyy Suomessa erityisesti lämpiminä ja sateisina kesinä. Märissä kasvuoloissa tautioireita voi näkyä kasvustossa jo alkukesästä, mutta useimmiten tauti huomataan vasta, kun mukulat alkavat pilaantua. Kasvusto-oireita on vaikea erottaa tyvimädän ja perunaseitin oireista. Punamätä aiheuttaa tuhoja erityisesti vedenvaivaamilla lohkoilla, joilla perunaa viljellään ilman riittävää viljelykiertoa. Tautia vastaan ei ole Suomessa sallittuja kemiallisia torjuntakeinoja. Taudin vaivaamilla lohkoilla ainoa varma torjuntakeino on korjata maan vesitalouteen liittyvät ongelmat ja pitää 5–10 vuoden tauko perunanviljelyssä.

 

Taudinaiheuttaja ja leviäminen

Punamädän perunalla aiheuttaa Phytophthora erythroseptica Pethybr. munasieni, joka on läheistä sukua perunaruton aiheuttajalle (Phytophthora infestans). Perunarutosta poiketen punamädän aiheuttajalla ei ole ilman kautta leviäviä itiöitä, vaan tartunta on aina peräisin siemenperunasta tai maassa pitkään säilyvistä munaitiöistä.

Punamätä voi tartuttaa perunan kaikkia maanalaisia osia, joissa muodostuu runsaasti tautia ylläpitäviä munaitiöitä. Munaitiöitä syntyy vain elävissä kasvinosissa, mutta niiden hajotessa munaitiöt päätyvät maahan. Mullan sekaan levinneet munaitiöt siirtyvät herkästi lohkon sisällä viljelytoimenpiteiden yhteydessä, kun munaitiöitä sisältävää multaa kulkeutuu työkoneissa paikasta toiseen. Koneisiin, työvälineisiin ja jalkineisiin tarttuneessa mullassa munaitiöt voivat kulkeutua lohkolta toiselle. Myös tulvavedet ja tuulieroosio voivat kuljettaa munaitiöitä pitkiäkin matkoja lohkolta toiselle. Tauti voi levitä herkästi myös piilotartuntana siemenperunan mukana joko rihmastona mukuloiden sisällä tai mukuloiden pintaan tarttuneina munaitiöinä.

Perunan punamätä tartuttaa muitakin koisokasveja (Solanum spp.). Lohkoilla joilla esiintyy mustakoisoa tai kehtokoisoa rikkakasveina, näillä voi olla merkitystä taudin ylläpitäjinä. Punamädän aiheuttaja ei lisäänny kuolleissa kasvien satojätteissä, kuten sydänmätää aiheuttavat munasienet.

Oireet perunan versoissa

Siemenperunasta levinnyt punamätä vaurioittaa kehittyviä versoja ja peruna voi jäädä kokonaan taimettumatta. Mikäli versoja kehittyy, ne ovat kitukasvuisia ja voivat lakastua jo aikaisin kesällä. Myös juuristo ja rönsyt jäävät kitukasvuisiksi.

Maasta punamädän aiheuttaja leviää perunaan vain maanalaisten kasvinosien kautta, mutta se voi aiheuttaa eriasteisia kuolioita varsien tyviosissa. Tauti ilmenee ensin varsien johtosolukoiden ruskettumisena, mutta märissä oloissa koko varren tyvi saattaa mädäntyä ja versot lakastua. Tyvioire on hyvin samanlainen kuin tyvimätäbakteerien tai perunaseitin vioitus. Taudin vaivaamiin versoihin saattaa myös kehittyä ilmamukuloita ja muita tavallisesti perunaseittiin liitettyjä oireita, kuten lehtien kiertymistä ja käpristelyä.

Yleensä punamädän vioittamissa versoissa ainakin osa mukuloista on punamädän vaurioittamia. Tyvioireisista perunoista pitäisi aina tarkastaa myös mukulavioitukset oikean diagnoosin varmistamiseksi. Käytännön perunatarkastuksissa punamätä todennäköisesti luokitellaan sangen usein perunaseitiksi tai tyvimädäksi.

 

Oireet mukuloissa

Punamätä tunnetaan parhaiten mukulaoireiden aiheuttajana. Tartunnan alkuvaiheessa mukulat ovat päällepäin normaalin näköisiä, mutta halkaistussa tai kuoritussa mukulassa sairastunut solukko on hieman vetistynyttä tai lasittunutta. Mukulan pilaantuminen alkaa usein rönsypäästä, mutta toisinaan myös kolhuista ja korkkihuokosista. Pilaantuva mukula tuoksuu hieman etikkaiselta tai imelältä.

Halkaisun tai kuorinnan jälkeen vioittunut solukko alkaa nopeasti punertua ja muuttuu noin 10–15 minuutissa heleän vaaleanpunaiseksi. Punertava väri tummenee ja noin 30–60 minuutin kuluessa halkaisusta/kuorinnasta vioittunut solukko muuttuu tummanharmaaksi tai melkein mustaksi.

Pitkälle edennyt tartunta näkyy tummentuneina alueina mukulan pinnassa. Oireet ovat usein samankaltaisia kuin perunaruton oireet, mutta mukulan pinta ei muutu kuoppaiseksi, kuten perunaruton yhteydessä. Sairastunut mukula säilyy pitkään ilmiasultaan normaalin näköisenä ja varsin kiinteänä, mutta voimakkaasti puristettaessa itukuopista voi tihkua kirkasta, hajutonta nestettä. Punamädän tartuttamiin mukuloihin iskeytyy usein bakteereita tai kumimädän aiheuttaja (Dipodascus geotrichum), jotka viime kädessä tuhoavat mukulan. Sydänmädän (Globisporangium spp.) oireet muistuttavat joskus punamädän oireita.

Epidemiologia

Punamätää pidetään ensisijaisesti maalevintäisenä tautina, vaikka se voi levitä uusille kasvupaikoille tartuntaa kantavan siemenperunan mukana. Tartunnan saaneet mukulat useimmiten pilaantuvat nopeasti ja menettävät itämiskykynsä. Sairaissa siemenperunoissa ja niistä mahdollisesti kehittyneissä versoissa, juurissa ja rönsyissä syntyneet munaitiöt kuitenkin jäävät tartuntalähteeksi maahan. Myös oireettomien siemenperunoiden pintaan tarttuneet munaitiöt voivat levittää tautia, jos siemen on tuotettu punamädän tartuttamalla lohkolla.

Märässä maassa munaitiöt itävät ja muodostavat pesäkeitiön, jossa kehittyy joukko 2-siimaisia parveiluitiöitä. Parveiluitiöt uivat märässä maassa perunan erittämien kemikaalien houkuttelemina kohti perunan maanalaisia osia. Perunan pinnalle päästyään parveiluitiöt koteloituvat ja muodostavat tartutusrihman, joka tunkeutuu mekaanisen paineen ja perunan soluseiniä hajottavien entsyymien turvin perunan juurten ja rönsyjen solukoihin. Taudinaiheuttajan rihmasto hakeutuu perunan johtosolukoihin ja etenee niissä verraten nopeasti kohti versoa ja mukuloita.

Taudinaiheuttaja ei pysty läpäisemään ehjää täysikasvuisen mukulan kuorta ja useimmiten mukulat saavat tartunnan rönsyjen kautta. Märässä maassa parveiluitiöt kuitenkin voivat tunkeutua suoraan mukulaan avoinna olevien korkkihuokosten, itusilmujen, erilaisten kuoren kasvuhalkeamien tai muiden vauriokohtien kautta. Mukulat voivat saada tartunnan myös nostossa syntyneiden kolhujen kautta, jos peruna on pinnaltaan märkää ja lämpötila nostovaiheessa ja noston jälkeen on tarpeeksi korkea. Varastossa tauti ei yleensä leviä mukulasta toiseen, vaan varastossa pilaantuvat mukulat ovat saaneet tartunnan joko pellossa tai noston ja sadonkäsittelyn yhteydessä.

Punamätätartunta on tehokkainta märässä ja hyvin lämpimässä maassa. Tartuntoja ei juurikaan tapahdu, jos maan lämpötila on alle 15 °C ja ihannelämpötila tartunnoille on noin 25 °C. Sen jälkeen, kun peruna on saanut tartunnan, tauti etenee huomattavasti alemmissakin lämpötiloissa. Alle 5 °C:n lämpötila pysäyttää tai ainakin hidastaa merkittävästi taudin etenemistä.

Sairastuneissa kasvinosissa punamädän aiheuttaja muodostaa paksuseinäisiä mikroskooppisen pieniä munaitiöitä, jotka ovat hyvin kestäviä kuivuutta ja kylmyyttä vastaan. Kovakaan pakkanen tai maan jäätyminen ei tuhoa munaitiöitä. Osa maahan jääneistä munaitiöistä voi säilyä tartutuskykyisinä ainakin 7 vuotta. Munaitiöitä muodostuu erityisen runsaasti sairaissa perunan tyvissä ja rönsyissä. Lisäksi munaitiöitä on löydetty sairaiden mukuloiden kuorista, mutta ei mallosta.

Punamädän hallintakeinot

Punamätää vastaan ei ole Suomessa sallittuja suoria torjuntakeinoja. Taudin hallinnassa onkin tärkeintä estää taudinaiheuttajan leviäminen uusille perunalohkoille ja estää taudin lisääntyminen tuhoisalle tasolle lohkoilla, joille se on jo levinnyt. Lohkoilla, joilla tautia on löytynyt yksittäisissä mukuloissa tai pieninä pesäkkeinä, perunaa ei pitäisi viljellä useammin kuin joka neljäs vuosi.  Lohkoilla, joilla tauti on aiheuttanut merkittävää tuhoa, perunan viljelyssä on pidettävä ainakin 7–10 vuoden tauko.

Paras keino estää taudin leviäminen uusille kasvupaikoille on tautivapaan siemenperunan käyttö. Ongelmana on, että piilevänä leviävää punamätää ei siemenperunan tarkastuksissa tutkita.

Punamätä iskeytyy perunoihin märässä maassa, joten tautiriski on suurin vedenvaivaamilla lohkoilla ja märkyydestä kärsivissä peltojen painaumissa. Kaikki toimenpiteet, jotka parantavat maan vesitaloutta vähentävät myös punamätäriskiä.

Hellävarainen sadonkorjuu ja käsittely noston jälkeen vähentää punamätäriskiä. Lisäksi sadon nopea kuivatus noston jälkeen on tärkeä tautiriskiä vähentävä toimenpide.

Punamädän tartuntalähteitä seuraaville vuosille vähentäisi sairaiden kasvinosien poistaminen noston yhteydessä. Käytännössä tämä lienee mahdotonta, mutta noston yhteydessä löytyviä sairaita mukuloita ei kannata palauttaa peltoon tautia levittämään.

Punamädän historia ja levinneisyys Suomessa

Punamädän aiheuttaja on kuvattu ensimmäisen kerran vuonna 1913 Irlannissa, jossa perunaruttoa muistuttavia punertaviksi muuttuvia mukuloita oli alkanut löytyä varsin yleisesti 1900-luvun alkuvuosina. Irlantilainen tutkija George Pethybridge kuvasi taudinaiheuttajan ja selvitti taudin leviämisbiologian vaiheet kahdessa 1913 julkaistussa erittäin laajassa tieteellisessä artikkelissa. Useimmat punamädän epidemiologiaan liittyvät nykyisetkin käsitykset pohjautuvat Pethybridgen tutkimuksiin, koska tuoreempia tutkimuksia aiheesta ei ole julkaistu.

Punamätää tiedetään esiintyvän säännöllisesti tai satunnaisesti kaikkialla, missä perunaa viljellään. Yleensä tautia pidetään merkitykseltään vähäisenä, mutta USA:ssa ja Kanadassa taudin arvioidaan verottavan vuosittain noin 10% perunasadosta. Euroopasta vastaavia arvioita ei ole julkaistu.

Suomessa taudin esiintymisestä on niukasti tutkittua tietoa, joskin vanhoissa oppikirjoissa ja perunaoppaissa punamätä mainitaan merkitykseltään vähäisenä tautina. Punamätään on ensimmäisen kerran kiinnitetty huomiota 1960-luvun lopulla, jolloin tautia havaittiin vaihtelevassa määrin eri puolilta Suomea kerätyissä perunanäytteissä. Tuolloin punamätä oli yksittäisissä tapauksissa pilannut huomattavan osan sadosta. Taudin yleistyminen kytkettiin kovakouraisen konenoston yleistymiseen ja sadon liian hitaaseen kuivattamiseen noston jälkeen. Punamätää esiintyi verraten yleisesti myös 1978 kesällä.

Seuraavan kerran taudista on Suomessa laajempia havaintoja kesältä 2006, jolloin perunaa nostettiin normaalia lämpimimmissä oloissa ja punamätä pilasi pahasti lukuisia perunaeriä etenkin heti noston jälkeen. 2010-luvulla punamädästä näyttää muodostuneen toistuva riesa ainakin sateisina kesinä vedenvaivaamilla perunalohkoilla eri puolilla perunanviljelyalueita.

Linkkejä

Plantwise Knowledge Bank: http://www.plantwise.org/KnowledgeBank/Datasheet.aspx?dsid=40966

Mihin voi sekoittaa: sydänmätä