Perunamarkkinat

Euroopan viiden suurimman päätuotantomaan perunantuottajien järjestön NEPG:n arvion mukaan ruokaperunoiden tuotantoala tulee kasvamaan 1-2 % edelliskaudesta, alan ollessa 604 000 ha. Kyseessä on huhtikuun alussa tehty ensimmäinen arvio. Tuolloin pääsadon istutuksia oltiin vasta aloittelemassa ja lopulliset alat selviävät vasta kesäkuussa. Pinta-alan kasvu on kuitenkin linjassa lisääntyneen kysynnän kanssa. Lisäys tapahtuu pääosin perunateollisuudessa. Pinta-alan kasvu olisi voinut olla suurempi ilman pulaa laadukkaasta siemenperunasta. Heikkolaatuista ja pienikokoista siemenperunaa tullaan käyttämään selvästi keskivertovuotta enemmän.

NEPG painottaa, että pelkkä pinta-ala ei määrittele tulevaa satoa, vaan tulevan kesän satotaso ratkaisee markkinoille tulevan perunamäärän. Istutukset ovat alkaneet normaaliin aikaan. Pääsato istutetaan huhtikuusta toukokuun alkuun riippuen sääolosuhteista.

Useimmissa päätuotantomaissa kuivuus sekä maan vähäiset vesivarat kuivan edelliskauden ja pienten talvisten sateiden seurauksena ovat lisänneet uhkaa edelliskauden olosuhteiden jatkumisesta alkavaankin kauteen. Tämä olisi osassa maita jo kolmas peräkkäinen kuiva vuosi.

Vanhan perunan varastot olivat jo talvella vähäiset ja hiipuivat vauhdilla. Varastomäärät ovat selvästi viiden vuoden keskiarvon alapuolella. Tämä tulee pidentämään uuden sadon käyttöaikaa, kun uutta satoa mm. teollisuudessa odotetaan innokkaasti. Jotkin perunaa jalostavat tehtaat tulevat pitämään kausien välissä normaalia selvästi pidemmän tauon.

Antti Lavonen, MTK ry

Lue myös