#peruna365 nostattaa PERUNASTA RUOKAILMIÖTÄ – pohjana vastuullisuus, kotimaisuus ja ravitsemuksellisuus

Uudeksi ruokailmiöksi on jo pitkään povattu perunaa ja sitä, että suomalaiset löytävät perunan uudelleen pastan ja riisin rinnalle. – Perunan on aika nousta karppauksen aikana saamastaan hiilihydraattisuosta ja saada sille kuuluva arvostus. On aika koota alan kaikki toimijat yhteen ja nostaa peruna sen ansaitsemalle paikalle maukkaana, helppotekoisena ja trendikkäänä ruokana. Ja samalla kertoa perunan matalasta hiilijalanjäljestä ja vastuullisista tuotantotavoista kuin myös siitä, että se on lähiruokaa parhaimmillaan.

Lähdemme liikkeelle #peruna365-toimijoina tuomaan perunaa esille, uusimaan reseptiikkaa kumppaneidemme kanssa, käymään keskustelua ja haastaa kokeilemaan perunaa vuoden jokaisena päivänä, kertoo projektin vetokaksikko Peruna-alan yhteistyöryhmän asiamies Laila Matikainen ja ProAgrian markkinointi- ja viestintäjohtaja Suvi Anttila.

Koko ketju laajasti mukana

Yhteinen tekeminen perunan arvon palauttamiseksi kiinnostaa. – Olemme koonneet laajan verkoston koko perunaketjusta saadaksemme perunan nousuun. Mukaan on tähän mennessä ilmoittautunut perunantuottajia, pakkaamoja ja jalostajia, kuten Jepuan Peruna Oy, Maatilan Jäljettömän Hyvä, Suupohjan Perunalaakso Oy, HZPC Kantaperuna Oy, Suomen siemenperunakeskus Oy (SPK), Finpom Oy, Luonnosta Finland Oy, Myllymäen Peruna Oy, Botnia Vihannes Oy, Veljekset Kuusisto, Penttilän Perunatila, Veljekset Kitola, Muuraiskankaan Peruna ja Vihannes Laitila Oy. Elintarvikeketjusta mukana on Vaasan Oy ja kaupoista S-ryhmä. Lisäksi mukaan ovat lähteneet Maa- ja kotitalousnaisten Keskus, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK, Marttaliitto, Marthaförbundet, Peruna-alan yhteistyöryhmä PAYR, ProAgria, Puutarhaliitto, Ruokatieto ja Svenska lantbruksproducenternas centralförbund SLC, kuvaa Matikainen ja jatkaa, – Mukaan toivotetaan tervetulleeksi lisää toimijoita ja yksityisiä henkilöitä, jotka haluavat tehdä töitä kotimaisen perunan eteen.

– Koko ketju tekee perunaa tunnetuksi omasta näkökulmastaan ja kertoo, miten syntyy laadukas peruna ruokapöytään. Emme luo uusia merkkejä, vaan syvennämme tietoa perunasta ja sen käyttötavoista. Varhaisperunakausi ansaitsee samanlaisen esille nousun kuin parsakausi Keski-Euroopassa, sanoo Anttila.

#peruna365 tavoitteena on uudistaa perunan käyttötapoja ja tuoda esille, miten perunasta on moneksi esimerkiksi rieskoiksi, perunanuudeleiksi tai gnoccheiksi ruokaperunan eri muotojen rinnalla. – Tuomme perunan erilaisia käyttömuotoja esille Satokausikalenteri-yhteistyön kautta ja samalla saamme nuorilta aikuisilta heti palautetta, miten peruna sopii heidän pöytäänsä, sanoo Anttila.

Nuorille sopiva tapa viestiä perunasta

#peruna365:n yksi yhteistyökumppani on Satokausikalenteri. – Aiomme tehdä kaikkemme, että kotimaisesta perunasta tulee todellinen hitti. Olisi hienoa, jos ihmiset ensin valitsisivat perunan ja sitten ideoisivat sen ympärille muita lisukkeita, ideoi Satakausikalenterin toimitusjohtaja Nata Salmela ja perustaja Samuli Karjula jatkaa samoilla linjoilla, – Peruna on suomalaisen kasvisten kivijalka. Suomalainen peruna yhdistettynä sesongin raaka-aineisiin on aina onnistunut ruokaelämys. Meille on ilo ja kunnia viestiä perunan puolesta.

Toisesta merkittävästä uudesta avauksesta vastaa Maa- ja kotitalousnaiset, joiden suositun Facebook-livelähetyksen aiheena on Peruna-live tiistaina 16.6.2020 Facebookissa klo 14.00 ja Instagramissa klo 15.00. Liven toteuttaa Länsi-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset ja se näkyy Facebookissa @maajakotitalousnaisetlansi ja Instagramissa @maajakotitalousnaiset

Lisäksi #peruna365 tekee yhteistyötä Yellow Film & TV Oy:n kanssa, jolta ilmestyy syksyllä Peruna-elokuva.

Lisätietoja

Laila Matikainen, asiamies, Peruna-alan yhteistyöryhmä PAYR, 040 5432 917, laila.matikainen@perunasta.fi

Suvi Anttila, markkinointi- ja viestintäjohtaja Suvi Anttila, ProAgria Keskusten Liitto, puhelin 040 560 8551, suvi.anttila@proagria.fi

Lue myös