Perunamarkkinat 13.2.2019

Luonnonvaraskeskuksen Luke:n ruoka- ja ruokateollisuusperunan varastokyselyn mukaan maatilojen varastoissa oli perunaa tammikuun puolivälissä yhteensä 97 milj. kg, kun lokakuun puolivälissä perunaa oli 194 milj. kg. Ruokaperunaa oli tammikuun puolivälissä 75 milj. kg. Varastojen vähentymistahti on ollut vauhdikasta, prosentteina samaa suuruusluokkaa kuin kausilla 2012/13 ja 2016/17. Ruokaperunan varastomäärä on vähentynyt 53 % loka- ja tammikuun välillä, kun vastaava luku vuosi sitten oli 41 %. Ruokaperunavarastot ovat pienentyneet tänä talvena keskimäärin 28 miljoonan kilon kuukausivauhtia.



Luke:n mukaan yli 80 % Suomen perunavarastoista on Pohjanmaan kolmen ELY-keskuksen alueella. Ruokaperunaa on 11 vuoden ajanjaksolla ollut tammikuussa alle 100 milj. kg vain neljänä vuonna. Luke kuitenkin toteaa, että normaalia ja edellisvuotista vähäisemmällä varastomäärällä ei ole ollut juurikaan vaikutusta ruokaperunan tuottajahintaan. Viime joulukuussa tuottajahinta nettokiloille oli 19,18 euroa/100 kg, kun vuosi sitten tuottajahinta oli 19,04 euroa/100 kg.


Euroopassahan perunan tuottajahinnat ovat nousseet voimakkaasti alkukesästä lähtien ja nyt ollaan keskimäärin 30 euron/100 kg tasolla. Euroopan korkeammat hinnat eivät pääse välittymään Suomeen saakka, vaikka vienti Suomesta vetää nyt voimakkaana ja tuonti on poikkeuksellisen vähäistä.