Mustapistetauti  (Colletotrichum coccodes)

 

Mustapistetauti pilaa ruokaperunan ulkonäköä kuten harmaahilse. Harmaahilseestä poiketen taudinaiheuttaja voi vioittaa mukulan lisäksi kaikkia perunan maanalaisia osia ja versoja. Keski-Euroopassa mustapistetaudista on viime vuosina tullut harmaahilsettä vakavampi ongelma. Taudinaiheuttajaa on löytynyt satunnaisesti Suomessa oireiltaan harmaahilsettä muistuttavista mukuloista.

Taudinaiheuttaja ja leviäminen

Mustapistetaudin aiheuttaa Colletotrichum coccodes (Wallr.) S. Hughes sieni. Taudinaiheuttaja kuuluu kotelosieniin, mutta se lisääntyy vain suvuttomasti kuromaitiöiden avulla. Itiöt muodostuvat tartunnan saaneen kasvin pinnalla niin sanotuissa kuromapatjoissa. Kuromapatja muodostuu tiiviistä, matalasta sienirihmastosta, jonka pinnalla itiöt muodostuvat hieman limaisen näköisenä massana. Kuromapatjoissa on tummanruskeita tukirihmoja, jotka näkyvät paljaalla silmälläkin piikkimäisinä ulokkeina kasvin pinnassa. Näitä piikkimäisiä rakenteita näkyy perunan varsissa, ei mukuloissa. Kuromaitiöt ovat tartutuskykyisiä enintään muutamia viikkoja. Sieni muodostaa myös pieniä rihmastopahkoja, jotka voivat säilyä maassa vuosikausia.

Mustapistetaudin isäntäkasveja ovat myös jotkut yleiset rikkakasvit kuten nokkonen, peltokierto ja lutukka, joten näillä voi olla merkitystä taudin ylläpitäjänä.

Tauti leviää ensisijaisesti maasta, mutta myös tartuntaa kantavan siemenperunan mukana. Varastossa tauti ei leviä mukulasta toiseen.

Oireet perunan versoissa

Mustapistetauti vaurioittaa perunan varsia ja kaikkia maanalaisia osia. Tauti ilmenee perunan juurissa, rönsyissä ja varsissa vaihtelevina kuoliolaikkuina. Seurauksena kasvit kellastuvat ja kuihtuvat. Kasvukauden lopulla kuoliolaikkuihin eri kasvinosissa muodostuu hyvin runsaasti pieniä, mustia rihmastopahkoja, jotka näkyvät paljain silmin pieninä mustina pisteinä kasvin solukoissa.

Kun tartunnan saaneet varret ja maanalaiset osat kuivuvat, sairastuneet pintakudokset halkeilevat ja irtoavat. Sairastuneen mukulan johtojännesolukot muuttuvat usein violetinsävyisiksi.

Oireet ilmaantuvat yleensä kasvukauden lopussa, jolloin mustapistetauti usein tulkitaan kasvien normaaliksi tuleentumiseksi. Verso-oireet ovat hyvin samantapaisia kuin lakasteen (näivetystauti). Kuoliolaikut maanalaisissa osissa puolestaan muistuttavat perunaseitin versolaikkua. Monesti mustapistetautia löytyy muiden tautien vaurioittamista kasveista.

 

 

Oireet mukuloissa

Mukuloissa mustapiste ilmenee mukuloiden kuoressa hopeankiiltoisina selvärajaisina laikkuina, jotka ovat ilmiasultaan jokseenkin samanlaisia kuin harmaahilseen oireet. Oirekohdissa muodostuvat rihmastopahkat näkyvät kuoressa hyvin pieninä mustina pisteinä, joita on vaikea erottaa ilman hyvää suurennuslasia tai mikroskooppia. Tartunnan saaneet mukulat nahistuvat helposti pitkään varastoitaessa.

Mustapistetaudin oireet mukuloissa ovat hyvin samanlaiset kuin harmaahilseen eikä näitä kahta tautia pysty silmävaraisesti erottamaan toisistaan oireiden perusteella.

 

Epidemiologia

Mustapistetauti säilyy maassa ja satojätteissä rihmastopahkoina, jotka toimivat alkutartuntalähteinä. Rihmastopahkat säilyvät maassa jopa 7 vuotta. Alkutartunta voi olla myös peräisin siemenperunan kuoressa talvehtineista rihmastopahkoista.

Pahkoista kasvava rihmasto tartuttaa perunan maanalaisia osia. Sairastuneissa kasveissa muodostuu runsaasti kuromaitiöitä, jotka edelleen levittävät tautia maan vesivirtausten välityksellä. Myöhemmin kesällä itiöitä muodostuu myös perunan varsissa, joista ne voivat levitä sadeveden roiskeiden mukana lähiympäristöön. Mukulat voivat saada tartunnan jo kasvukaudella, mutta suurin osa tartunnoista tapahtuu noston yhteydessä, kun sairaissa kasvinosissa muodostuneet kuromaitiöt päätyvät mukuloiden pinnoille.

Mustapistetautia on todettu yleisimmin karkeilla maalajeilla. Toisaalta maan heikko rakenne ja huono vesitalous edesauttavat taudin leviämistä. Lämpimät säät lisäävät tautiriskiä.

Mustapistetauti ei leviä varastoinnin aikana, vaan varastossa ilmaantuvat tartunnat ovat peräisin kasvukaudelta tai nostosta.

Mustapistetaudin hallintakeinot

Mustapistetaudin torjunnassa on tärkeintä tautivapaan siemenperunan käyttö ja hyvä viljelykierto. Mustapistetauti on luonteeltaan perunan stressitauti, ja kaikki viljelytoimenpiteet, jotka lisäävät perunan hyvinvointia, vähentävät mustapistetaudin riskiä.

Perunan hellävarainen nosto ja tehokas alkukuivatus vähentävät satomukuloiden tartuntariskiä.

Siemenperunan peittaukseen hyväksytyt valmisteet tehoavat huonosti mustapistetautiin.

Mustapistetaudin historia ja levinneisyys Suomessa

Taudinaiheuttaja on kuvattu tiettävästi ensimmäisen kerran Isossa Britanniassa 1850 nimellä Vermicularia atramentaria. Sientä esiintyi tuolloin hyvin yleisesti kuolleissa perunan varsissa. Mustapistetautia on raportoitu esiintyneen perunassa ja tomaatissa Britanniassa ja Manner-Euroopassa 1920-luvulta alkaen, mutta 1980-luvulle asti taudin merkitys on arvioitu hyvin vähäiseksi.

Tauti on yleistynyt ja sen suhteellinen merkitys on lisääntynyt 1990-luvulta alkaen Euroopan eri maissa ja Israelissa. Suomessa ainoa taudin esiintymisestä julkaistu tieto on vuodelta 1972, jonka mukaan sitä esiintyi melko yleisesti ruokaperunassa vuosina 1967–1971 yhdessä harmaahilseen kanssa. Harmaahilseen biologiaan ja torjuntaan liittyvien tutkimusten yhteydessä 1990-luvulla mustapistetautia löytyi satunnaisesti harmaahilseisiksi määritetyistä mukuloista. Taudinaiheuttajan tämänhetkisestä yleisyydestä Suomessa ei ole tutkittua tietoa.