Keskustelu

Kirvat

 

Kirvojen suurin merkitys perunalla on perunan Y-viruksen (PVY) levittäjinä. Papu- eli juurikaskirva on Y-viruksen päävektori Suomessa. Juuri taimettumisvaiheessa tapahtuvan papukirvojen vierailun on todettu aiheuttavan Y-viruksen leviämisen perunapelloilla. Myös koisokirva voi olla merkityksellinen laji viruksen levittäjänä.

Yleensä kirvojen vioitus perunalla näkyy pieninä keltaisina imentävioituspisteinä sekä lehtien käpristymisenä. Kun kirvoja on kasvustossa suurempia määriä, ravinnonotto voi näkyä kasvin hidastuneena kasvuna, kasvin lehtien, versojen tai kasvupisteiden epämuodostuneena kasvuna, lehtien kellastumisena ja lopulta niiden putoamisena.

Kirvojen torjuntaan perunalta nykyisin hyväksytty useita pyretroideja sekä tiaklopridi- ja flonikamidivalmisteita. Tarkista ajantasainen tilanne valmisteiden osalta aina ennen torjuntaa Tukesin kasvinsuojeluainerekisteristä. Helsingin yliopiston ja Luken tutkimuksessa havaittiin, että parafiiniöljyruiskutus vähensi PVY:n esiintymistä 43-58% eri vuosina. Olkikate pellolla perunan taimien tullessa pintaan vähensi PVY:n esiintymistä 50–70% koeruuduilla ja tilatasolla 25–47%. Parafiiniöljyn ja olkikatteen yhdistelmä ei lisännyt tehoa.

Perunalle erillistä kirvatorjunnan kynnysarvoa ei ole.

Tekstit: Erja Huusela-Veistola, Heini Koskula ja Anne Nissinen

Liite 1 PVY-STOP loppuraportti VALMIS hyväksytty

Koisokirva (Aulacorthum solani)

Heini Koskula, Anne Nissinen

Tuntomerkit ja vioitus

Koisokirva on 1,8–3,0 mm kokoinen, päärynänmuotoinen kirva. Siivettömät muodot ovat kellertäviä, vihertäviä tai ruosteen värisiä, niiden takaruumis on yksivärinen. Jalkojen ja tuntosarvien nivelkohdat sekä selkäputkien kärjet ovat tummat. Koisokirvan hyvä tuntomerkki on selkäputkien tyvi, joka on selvästi tummempi kuin muu osa kirvan ruumiista.

Siivellisten muotojen pää, keskiruumis, tuntosarvet, jalat ja selkäputket voivat olla vaaleita, rusehtavia–kellertäviä tai joskus hyvinkin tummia. Takaruumiissa on selviä tummia laikkuja ja poikkijuovia.  Koisokirvan tuntosarvet ovat ruumista pidemmät. Koisokirvalla on otsassa samaan tapaan kyhmyt kuin persikkakirvallakin, joskaan koisokirvan kyhmyt eivät lähene toisiaan niin voimakkaasti kuin persikkakirvalla. Koisokirvan selkäputket ovat pitkät ja ne hoikkenevat kärkeä kohti, toisin kuin persikkakirvalla, jolla selkäputket paksuuntuvat keskeltä. Koisokirvoihin kuuluu ainakin kolme toisistaan vaikeasti erotettavaa alalajia.

Huomattava tuholainen koisokirva on ainakin tomaatille, perunalle, tupakalle, paprikoille, sellerille, porkkanalle, kurkkukasveille ja tulppaaneille. Se viihtyy kasvuston alaosissa, kun kasvit ovat vegetatiivisessa vaiheessa, mutta kukkivissa kasvustoissa kasvuston yläosissa. Suomessa sen katsotaan olevan kolmen tärkeimmän perunan Y-viruksen levittäjäkirvan joukossa.

Esiintyminen ja elämänkierto

Koisokirva on ympäri maailmaa levinnyt laji, joka lienee alun perin kotoisin Euroopasta. Koisokirva voi talvehtia nuoruusasteina tai siivettömiä aikuisina ulkona tai kasvihuoneissa. Kanadassa on tavattu koisokirvan talvimunia rohtosormustinkukalta, puna-apilalta ja meriratamolta. Se menestyy useilla rikkakasveilla, esimerkiksi vesiheinällä, nokkosella, lutukalla, mansikalla, vuohenputkella, rantakukalla ja peltotädykkeellä.

Tarkkailu

Keltaisilla vesiansoilla ja liimapyydyksillä voi seurata siivellisten kirvojen siirtymistä kasvustoihin. Kirvojen lajilleen tunnistus kelta-ansoista on kuitenkin hankalaa. Kirvoja voi tarkkailla myös suoraan kasvin lehdiltä. Perunalle erillistä kirvatorjunnan kynnysarvoa ei ole.

Torjunta

Kirvojen torjuntaan perunalta nykyisin hyväksytty useita pyretroideja sekä tiaklopridi- ja flonikamidivalmisteita. Tarkista ajantasainen tilanne valmisteiden osalta aina ennen torjuntaa Tukesin kasvinsuojeluainerekisteristä. Helsingin yliopiston ja Luken tutkimuksessa havaittiin, että parafiiniöljy vähensi PVY:n esiintymistä 43-58% eri vuosina. Olkikate pellolla perunan taimien tullessa pintaan vähensi PVY:n esiintymistä 50–70% koeruuduilla ja tilatasolla 25–47%. Parafiiniöljyn ja olkikatteen yhdistelmä ei lisännyt tehoa.

Ansarikirva (Macrosiphum euphorbiae)

Heini Koskula, Anne Nissinen

Tuntomerkit ja vioitus

Ansarikirva on iso, jopa 4 mm pitkä kirva. Eri ansarikirvapopulaatiot voivat olla hyvinkin vaihtelevan näköisiä. Siivettömien naaraiden väri vaihtelee vihreästä, kellertävään ja punertavaan. Ansarikirvan pinnalla on puuterimaista pölyä. Keskeinen tuntomerkki on pitkin selkää kulkeva muuta ruumista tummempi alue. Tuntosarvet ovat kutakuinkin ruumiin pituiset, niiden kärkiosa on tumma. Takaruumiin kärki on sormenmuotoinen ja se on puolet selkäputkien pituudesta. Selkäputket ovat pitkät, hoikat ja vaaleat, paitsi aivan päistään tummemmat. Ansarikirvan silmät ovat punertavat. Siivelliset naaraat voivat olla kellertävän vihreitä tai punertavia, niiden pää ja keskiruumis ovat kellertävän ruskeita, poiketen muusta ruumiista. Siivellisten muotojen tuntosarvet ovat ruumiin pituiset tai ruumista pidemmät.

Kirvojen ravinnonotto voi näkyä kasvin hidastuneena kasvuna, kasvin lehtien, versojen tai kasvupisteiden epämuodostuneena kasvuna, lehtien kellastumisena ja lopulta niiden putoamisena. Ansarikirvat suosivat koisokasveja, erityisesti perunaa ja tomaattia, mutta myös munakoisoja, ruusuja, salaattia, maissia, sokerijuurikasta ja monia muita viljelykasveja. Ne voivat levittää yli 45 kasvivirusta. Suomessa niiden on havaittu levittävän perunan viruksia jo vuonna 1926.

Esiintyminen ja elämänkierto

Ansarikirva on ilmeisemmin Pohjois-Amerikasta kotoisin. Nykyään se on kuitenkin yleinen ja laajalle levinnyt laji. Suomessa sitä tavataan aina Lappia myöten ja se pystyy myös talvehtimaan maassamme. Kaiken kaikkiaan ansarikirva voi elää yli 200 eri isäntäkasvilla.

Talvimunia on tavattu Kanadassa ruusuilta, vadelmilta ja mansikoilta, joissa kehittyy ensin siivettömiä aikuisia. Siivelliset aikuiset siirtyvät sitten rikkakasveille, joista ne suosivat savikkakasveja, ja sieltä viljelykasveille esim. perunalle, sokerijuurikkaalle tai kaalille. Perunalla ne viihtyvät alalehdillä. Ansarikirvan kehitykselle paras lämpötila on noin 15–18°C. Kasvihuoneolosuhteissa ansarikirvanaaras synnyttää neitseellisesti 30–50 jälkeläistä. Ansarikirvapopulaatio voi edullisissa olosuhteissa kaksinkertaistua alle kolmessa päivässä. Ansarikirvat liikkuvat herkästi ja paljon, joten ne eivät muodosta tiheitä paikallaan pysyviä pesäkkeitä. Häirittäessä ne tipahtavat herkästi alas kasvilta.

Tarkkailu

Keltaisilla vesiansoilla ja liimapyydyksillä voi seurata siivellisten kirvojen siirtymistä kasvustoihin. Kirvojen lajilleen tunnistus kelta-ansoista on kuitenkin hankalaa. Kirvoja voi tarkkailla myös suoraan kasvin lehdiltä. Perunalle erillistä kirvatorjunnan kynnysarvoa ei ole.

Torjunta

Kirvojen torjuntaan perunalta on nykyisin hyväksytty useita pyretroideja sekä tiaklopridi- ja flonikamidivalmisteita. Tarkista ajantasainen tilanne valmisteiden osalta aina ennen torjuntaa Tukesin kasvinsuojeluainerekisteristä. Ansarikirvan saalistajia ovat useat leppäpirkko-, maakiitäjäis- ja harsokorentolajit.

Persikkakirva (Myzus persicae)

Heini Koskula, Anne Nissinen

Tuntomerkit ja vioitus

Aikuiset persikkakirvat ovat 1,2–2,3 mm:n mittaisia. Erotuksena koisokirvasta persikkakirvalla on otsassa selvät ulokemaiset pullistumat heti tuntosarvien tyvijaokkeen sisäpuolella. Persikkakirvojen tuntosarvet ovat suunnilleen ruumiin mittaiset. Siivettömien persikkakirvojen väri vaihtelee isäntäkasvista riippuen vaaleanpunaisesta keltaiseen ja harmaanvihreään. Selkäputket ovat pitkähköt, ohuet, usein keskeltä ja kärjestä hieman pullistuneet, lisäksi niiden kärkiosa on yleensä lievästi tummunut. Takaruumiin kärki on kolmiomainen. Siivellisten persikkakirvojen pää ja keskiruumis ovat tummia, takaruumis kellertävän vihreä ja siinä on tummia laikkuja.

Persikkakirvaa pidetään yhtenä pahimmista kasvintuhoojakirvoista. Sillä on monia eri isäntäkasveja, esimerkiksi tomaatti, kurkku, salaatti, krysanteemi, neilikka, ruusu, paavalinkukka, begonia, kalla ja hyasintti. Persikkakirvaa pidetään yhtenä pahimmista kasvintuhoojakirvoista ja sen arvellaan levittävän ainakin 180 erilaista kasvien virustautia. Persikkakirvaa pidetään tehokkaimpana perunan Y-viruksen levittäjänä Englannissa. Meillä sen merkitys perunantuotantoalueilla on ollut pieni sen vähäisen esiintyvyyden takia.

Esiintyminen ja elämänkierto

Persikkakirva lienee alun perin Välimeren tai subtrooppisten alueiden lajeja. Nykyään se on kuitenkin levittäytynyt maailmanlaajuisesti, Suomessakin se on yksi yleisimmistä kasvihuoneissa tavattavista kirvalajeista. Persikkakirva ei kuitenkaan pysty meillä talvehtimaan kasvihuoneen ulkopuolella. Ensinnäkin sopivat talvi-isäntäkasvit (persikka, luumu, aprikoosi, kirsikka ja eräät Prunus -suvun koristepensaat) joko puuttuvat tai niitä on liian vähän, tai alhaiset lämpötilat tekevät talvehtimisen mahdottomaksi. Mikäli talvi-isäntää ei elinympäristössä kasva, isäntäkasvin vaihtoa ei tapahdu ja kirvat pystyvät elämään koko elämänkaarensa sekundääri-isännillä. Esim. Tanskasta on havainto lajin selviytymisestä talvesta ulkona lauhana talvena 1988–1989.

Persikkakirvan elämänkierto vastasyntyneestä poikasesta aikuiseksi kestää noin viikon 25°C asteessa. Jo vuorokauden kuluttua aikuistumisestaan naaras synnyttää ensimmäisen poikasensa, elinaikanaan naaras synnyttää 50–200 jälkeläistä. Paras lämpötila persikkakirvan kehitykselle on 26°C:n tietämillä.

Tarkkailu

Keltaisilla vesiansoilla ja liimapyydyksillä voi seurata siivellisten kirvojen siirtymistä kasvustoihin. Kirvojen lajilleen tunnistus kelta-ansoista on kuitenkin hankalaa. Kirvoja voi tarkkailla myös suoraan kasvin lehdiltä. Perunalle erillistä kirvatorjunnan kynnysarvoa ei ole.

Torjunta

Kirvojen torjuntaan perunalta on tällä hetkellä hyväksytty useita pyretroideja sekä tiaklopridi- ja flonikamidivalmisteita. Tarkista ajantasainen tilanne valmisteiden osalta aina ennen torjuntaa Tukesin kasvinsuojeluainerekisteristä. Persikkakirvan luontaisia vihollisia on satoja: useat leppäpirkko-, kukkakärpäs- ja harsokorentolajit sekä loispistiäiset että hyönteispatogeeniset sienet.

Tuomikirva (Rhopalosiphum padi)

Erja Huusela-Veistola

Tuntomerkit ja vioitus

Siivellisen tuomikirvan pää ja keskiruumis ovat mustat ja takaruumis vihreähkö. Siivetön kirva on lähes pallomainen, tumman vihreä kirva, jonka peräpää on punertavan ruskea. Tuntosarvien pituus on n. puolet ruumiin pituudesta. Selkäputket kapenevat tyveltä kärkeä kohti ja putket ovat kärjestään kuroutuneet ja niissä erottuu ulkoneva reunus. Kooltaan tuomikirva on n. 1.2–2.5 mm.

Tuomikirvat ovat viljojen päätuholaisia, mutta niitä voi esiintyä myös perunakasvustoissa.

Esiintyminen ja elämänkierto

Tuomikirva talvehtii talvimunana tuomen silmujen ympärillä. Kevätsukupolvet kehittyvät tuomessa toukokuun aikana. Siivelliset kirvat siirtyvät pääosin viljakasvustoihin kesäkuussa ja alkavat lisääntyä suvuttomasti. Tähkän tai röyhyn tultua esiin syntyy jälleen siivellinen sukupolvi, joka siirtyy heinikoihin tai perunakasvustoihin. Syyskuun lopulla kirvat siirtyvät tuomiin munimaan. Tuomikirvoja voi tulla myös kaukokulkeumana etenkin alkukesästä.

Tarkkailu

Tuomikirvaennuste antaa melko luotettavan arvion kotimaisen kirvakannan suuruudesta keväällä. Keltaisilla vesiansoilla ja liimapyydyksillä voi seurata siivellisten tuomikirvojen siirtymistä tuomilta pelloille. Kirvojen lajilleen tunnistus kelta-ansoista on kuitenkin hankalaa. Kirvoja voi tarkkailla myös suoraan kasvin lehdiltä. Perunalle erillistä kirvatorjunnan kynnysarvoa ei ole.

Torjunta

Kemiallinen torjunta voi olla tarpeen ainakin runsaina kirvavuosina. Kirvojen torjuntaan perunalta on tällä hetkellä hyväksytty useita pyretroideja sekä tiaklopridi- ja flonikamidivalmisteita. Tarkista ajantasainen tilanne valmisteiden osalta aina ennen torjuntaa Tukesin kasvinsuojeluainerekisteristä. Luontaisia vihollisia ovat useat leppäpirkko-, kukkakärpäs- ja harsokorentolajit, maakiitäjäiset ja loispistiäiset sekä hyönteispatogeeniset sienet.

Hernekirva (Acyrthosiphon pisum)

Erja Huusela-Veistola

Tuntomerkit ja vioitus

Aikuinen hernekirva on vaaleanvihreä, päärynänmuotoinen, melko iso n. 3–4 mm mittainen kirva. Jalat, tuntosarvet ja selkäputket ovat pitkät. Tuntosarvet ovat noin 1/3 ruumiin pituudesta ja tuntosarvet ruumista pidemmät.

Hernekirva imee kasvinesteitä ja aiheuttaa suoraa imentävioitusta ja voi levittää kasviviruksia. Iso-Britanniassa lajin merkitys perunan virusten levittäjänä on arvioitu korkealle tasolle.

Esiintyminen ja elämänkierto

Hernekirva talvehtii munana monivuotisilla luonnonvaraisilla tai viljellyillä palkokasveilla, mutta myös lutukalla. Kirvat siirtyvät herneelle tavallisesti heinäkuussa kukinnan alkaessa. Herneellä hernekirvat imevät verson kärkiä, kukintoja ja palonalkuja, perunalla etenkin uusimpia lehtiä.

Tarkkailu

Keltaisilla vesiansoilla ja liimapyydyksillä voi seurata siivellisten kirvojen siirtymistä kasvustoihin. Kirvojen lajilleen tunnistus kelta-ansoista on kuitenkin hankalaa. Kirvoja voi tarkkailla myös suoraan kasvin lehdiltä. Perunalle erillistä kirvatorjunnan kynnysarvoa ei ole.

Torjunta

Kirvojen torjuntaan perunalta on tällä hetkellä hyväksytty useita pyretroideja sekä tiaklopridi- ja flonikamidivalmisteita. Tarkista ajantasainen tilanne valmisteiden osalta aina ennen torjuntaa Tukesin kasvinsuojeluainerekisteristä. Luontaisia vihollisia ovat useat leppäpirkko-, kukkakärpäs- ja harsokorentolajit, maakiitäjäiset ja loispistiäiset sekä hyönteispatogeeniset sienet.

Papukirva eli juurikaskirva (Aphis fabae)

Erja Huusela-Veistola

Tuntomerkit ja vioitus

Papukirva on tumma, lähes musta, pullea kirva, joka on kooltaan n. 1-3 mm. Tuntosarvet ja jalat ovat vaaleat ja selässä on usein vaaleita vahatäpliä. Eri isäntäkasveihin erikoistuneita rotuja/alalajeja on hankala erottaa pelkästään morfologisten tuntomerkkien perusteella.

Papukirva imee kasvinesteitä ja aiheuttaa suoraa imentävioitusta etenkin härkäpavulla. Perunalla imentävioitus voi aiheuttaa lehtien käpertymistä. Moniruokaisena lajina se voi levittää yli 30:a kasvivirusta. Papukirva on perunan Y-viruksen (PVY) päävektori Suomessa.

Esiintyminen ja elämänkierto

Papukirva on erittäin moniruokainen ja vaihtaa isäntäkasvilta toiselle.

Papukirva talvehtii primaari-isäntäkasveilla, joita ovat koiranheisi, sorvaripensas ja pihajasmike. Kasvukaudella laji elää sekundaarisilla isäntäkasveilla, joita on yli 200. Viljelykasveista se elää mm. härkäpavulla, sokerijuurikkaalla ja perunalla. Lisäksi sitä esiintyy rikkakasveista mm. ohdakkeella, savikalla ja lutukalla.

Tarkkailu

Keltaisilla vesiansoilla ja liimapyydyksillä voi seurata siivellisten kirvojen siirtymistä kasvustoihin. Kirvojen lajilleen tunnistus kelta-ansoista on kuitenkin hankalaa. Kirvoja voi tarkkailla myös suoraan kasvin lehdiltä. Tummat papukirvaryhmät erottuvat yleensä melko helposti. Perunalle erillistä kirvatorjunnan kynnysarvoa ei ole.

Torjunta

Kirvojen torjuntaan perunalta on tällä hetkellä hyväksytty useita pyretroideja sekä tiaklopridi- ja flonikamidivalmisteita. Tarkista ajantasainen tilanne valmisteiden osalta aina ennen torjuntaa Tukesin kasvinsuojeluainerekisteristä. Helsingin yliopiston ja Luken tutkimuksessa havaittiin, että parafiiniöljy vähensi PVY:n esiintymistä 43-58% eri vuosina. Olkikate pellolla perunan taimien tullessa pintaan vähensi PVY:n esiintymistä 50–70% koeruuduilla ja tilatasolla 25–47%. Parafiiniöljyn ja olkikatteen yhdistelmä ei lisännyt tehoa. Luontaisia vihollisia ovat useat leppäpirkko-, kukkakärpäs- ja harsokorentolajit, maakiitäjäiset ja loispistiäiset sekä hyönteispatogeeniset sienet.

Elokirva (Metopolophium dirhodum)

Erja Huusela-Veistola

Tuntomerkit ja vioitus

Aikuinen elokirva on kauttaaltaan vaalean vihreä kirva, jonka selässä on kirkkaamman vihertävä raita. Tuntosarvet ovat hieman ruumista lyhyemmät. Elokirva on viljan kirvoista harvinaisin, ja esiintyy yleensä muiden kirvalajien kanssa.

Kirvat imevät kasveista nesteitä ja kuluttavat kasvin energiaa. Lisäksi ne voivat toimia virustautien vektoreina.

Esiintyminen ja elämänkierto

Elokirva talvehtii ruusukasveilla ja saapuu vilja- ja perunakasvustoihin samoihin aikoihin kuin viljakirva eli yleensä heinäkuussa.

Tarkkailu

Keltaisilla vesiansoilla ja liimapyydyksillä voi seurata siivellisten kirvojen siirtymistä kasvustoihin. Kirvojen lajilleen tunnistus kelta-ansoista on kuitenkin hankalaa. Kirvoja voi tarkkailla myös suoraan kasvin lehdiltä. Perunalle erillistä kirvatorjunnan kynnysarvoa ei ole.

Torjunta

Kirvojen torjuntaan perunalta on tällä hetkellä hyväksytty useita pyretroideja sekä tiaklopridi- ja flonikamidivalmisteita. Tarkista ajantasainen tilanne valmisteiden osalta aina ennen torjuntaa Tukesin kasvinsuojeluainerekisteristä. Luontaisia vihollisia ovat useat leppäpirkko-, kukkakärpäs- ja harsokorentolajit, maakiitäjäiset ja loispistiäiset sekä hyönteispatogeeniset sienet.

 

Viljakirva (Sitobion avenae)

Erja Huusela-Veistola

Tuntomerkit ja vioitus

Aikuinen viljakirva on yleensä väriltään vaalean vihreä n. 2–3 mm pitkä kirva, jolla on mustat selkäputket ja jalat. Tuntosarvet ovat lähes ruumiin pituiset. Joskus esiintyy myös punertavia viljakirvoja.

Nimensä mukaisesti viljakirvat ovat etenkin viljojen tuholaisia. Runsaina esiintyessään viljakirvat aiheuttavat lehtiin imentävioitusta.

Lisäksi ne voivat toimia virustautien vektoreina myös perunalla. Iso-Britanniassa lajin merkitys perunan virusten levittäjänä on noussut.

Esiintyminen ja elämänkierto

Viljakirva talvehtii monivuotisilla heinillä. Viljakirva siirtyy vilja- ja perunakasvustoihin kesäkuun lopulla tai heinäkuussa. Pääasiallisia ravintokasveja ovat viljat ja heinät.

Tarkkailu

Keltaisilla vesiansoilla ja liimapyydyksillä voi seurata siivellisten kirvojen siirtymistä kasvustoihin. Kirvojen lajilleen tunnistus kelta-ansoista on kuitenkin hankalaa. Kirvoja voi tarkkailla myös suoraan kasvin lehdiltä. Perunalle erillistä kirvatorjunnan kynnysarvoa ei ole.

Torjunta

Kirvojen torjuntaan perunalta on tällä hetkellä hyväksytty useita pyretroideja sekä tiaklopridi- ja flonikamidivalmisteita. Tarkista ajantasainen tilanne valmisteiden osalta aina ennen torjuntaa Tukesin kasvinsuojeluainerekisteristä. Luontaisia vihollisia ovat useat leppäpirkko-, kukkakärpäs- ja harsokorentolajit, maakiitäjäiset ja loispistiäiset sekä hyönteispatogeeniset sienet.