Perunan avulla maataloutta varhaiskasvatukseen

Peruna-alan yhteistyöryhmä (PAYR) on mukana tukemassa uutta hanketta, joka tuo maatalouden ja ruoan alkuperän osaksi varhaiskasvatusta.
Önni Möö ja Peruna maatilalla – Maataloutta lapsille on ProAgrian, Fun Academyn ja The Campus Companyn yhteistyössä toteuttama kokonaisuus, joka tarjoaa päiväkodeille ja esikouluille maksuttomia oppimis- ja leikkimateriaaleja maatilan elämästä ja ruoantuotannosta.

Hankkeen tavoitteena on vahvistaa lasten ja myös aikuisten ymmärrystä siitä, miten ruoka syntyy ja mikä merkitys kotimaisella maataloudella on osana kestävää tulevaisuutta. Tarinallisuuden ja leikin kautta lapset pääsevät tutustumaan maatilan arkeen ja luonnon kiertokulkuun – konkreettisesti ja elämyksellisesti.

Peruna osana maatilan tarinaa

Hankkeen nimikkohahmot, Önni Möö ja Peruna, johdattavat lapset tutustumaan maatilan maailmaan. Materiaalien avulla voidaan käsitellä esimerkiksi viljelyä, luonnon monimuotoisuutta, eläimiä ja maatalouden ammatteja.
Peruna toimii hankkeessa esimerkkinä kotimaisesta, ravitsevasta ja ympäristöystävällisestä peruselintarvikkeesta – kasvista, joka kasvaa puhtaassa maassa ja kuuluu vahvasti suomalaiseen ruokakulttuuriin.

PAYR pitää tärkeää, että jo varhaiskasvatuksessa syntyy ymmärrys siitä, mistä ruoka tulee ja mikä merkitys kotimaisella viljelyllä on. Peruna on oiva esimerkki kestävän ruoantuotannon peruspilarista.

Materiaalit maksutta varhaiskasvatuksen käyttöön

ProAgria ja yhteistyökumppanit ovat kehittäneet hankkeeseen laadukkaita, helposti käyttöön otettavia materiaaleja, jotka tukevat varhaiskasvatuksen opetussuunnitelmaa. Ne sisältävät tarinoita, tehtäviä, sanakortteja ja ohjeita toiminnallisiin oppimishetkiin.

Materiaalit ovat maksutta saatavilla suomeksi ja ruotsiksi osoitteessa:
www.proagria.fi/onni-moo-ja-peruna

Yhdessä kohti tiedostavampaa tulevaisuutta

PAYR:n mukanaolo hankkeessa on osa laajempaa tavoitetta lisätä tietoisuutta kotimaisesta ruoantuotannosta ja vahvistaa sen arvostusta. Yhteistyön kautta tuodaan esiin perunan roolia osana kestävää ja terveellistä ruokajärjestelmää – sekä vahvistetaan yhteyttä pellolta pöytään jo varhaisessa vaiheessa.

Lue myös

Perunan Talvipäivät 11-12.2.2026 Ahvenanmaalla

Tämän vuoden Talvipäivät pureutuvat syvälle aiheeseen, joka on meille kaikille tärkeä: perunan rooli suomalaisessa ruokatuotannossa, sen tulevaisuuden mahdollisuudet ja kestävä kehitys. Ja parastahan kaikessa ovat ne vapaamuotoiset keskustelut kollegoiden kanssa tapahtuman lomassa.  Luvassa on inspiroivia puheenvuoroja, käytännön vierailuja, näkymiä vuoteen 2100, herkullisia makuelämyksiä ja verkostoitumista alan parhaiden kanssa — kaikki tämä Turun ja Maarianhaminan upeissamerimaisemissa.  Ilmoittaudu nyt ja varmista paikkasi vuoden odotetuimpaan talvitapahtumaan:  Ilmoittautuminen on nyt auki, varaa oma paikkasi vaikka jo heti!  […]

Lue lisää… from Perunan Talvipäivät 11-12.2.2026 Ahvenanmaalla