Perunamarkkinat 27.2.2019

Heikko kasvukausi perunalla näkyy perunan eurooppalaisessa markkinatilanteessa kevättä kohden kasvavalla voimalla. Varastomäärät ovat päätuotantomaissa edelleen selvästi pitkäaikaisen tason alapuolella ja varastojen vähenemistahti on normaalia vauhdikkaampi. Erityisesti vapaiden erien osuus on vähentynyt kauden aikana rajusti. Tämä on näkynyt hintojen nousuna kauden aikana. Kovimmat nousut olivat kesällä ja alkusyksystä ja nyt vuoden vaihteen tienoilla.


Perunateollisuus on pystynyt Euroopassa saamaan raaka-ainetta turvautuen tietysti pääosin sopimustavaraan. Esimerkiksi Alankomaissa teollisuuden perunaraaka-aineen käyttö on koko kauden aikana vähentynyt vain 2 %, vaikka tammikuussa ero edellisvuoteen oli jo yli 10 %. Vähennys on kuitenkin selvästi pienempi kuin perunan satomäärän leikkaus edellisvuodesta, joka oli 22 %. Vapaiden erien niukkuus alkaa varmasti rajoittaa saatavuutta kevättä kohden. Belgiassa vapaiden perunaerien määrä oli helmikuun alussa 60 % alempi kuin 5 vuoden keskiarvo. Varastomäärä on Belgiassa 1 milj. tonnia alempi kuin vuosi sitten. Määrä vastaa kahta Suomen perunan kokonaissatoa. 


Länsi-Euroopan maiden välillä perunaa liikkuu normaalivuosina paljon maiden rajojen yli pääosin teollisuuden tarpeisiin. Nyt normaalia niukemmat varastomäärät ovat vähentäneet myös perunan vienti- ja tuontimääriä. Perunaa viedään myös vähemmän Euroopan ulkopuolelle. Peruna pyritään varaamaan kotimaisten asiakkaiden tarpeisiin.


Länsi-Euroopan päätuotantomaiden perunan niukkuus vaikuttaa perunan hintakehitykseen muuallakin Euroopassa. Espanjassa hinnat ovat olleet nousussa talven aikana, kun mm. ranskalaiset prosessoijat hakevat perunaa Espanjasta. Helmikuussa hinnat olivat 27-41 euroa/100 kg lajikkeesta riippuen. Hintojen nousun ennustetaan jatkuvan keväällä. Aikaisesta keväästä johtuen Espanjan perunantuottajat ovat pystyneet istuttamaan kevään perunat aikaisin. Etelä-Espanjasta ennustetaan saatavan kiinteäkuorista perunaa huhtikuun pulivälistä lähtien. Näillä tulee olemaan kova kysyntä ja hinta Euroopassa. Peruna-ala on Espanjassa ennallaan tai kasvanut hiukan. Kasvua on ehkäissyt pula siemenestä. Valtaosa siemenestä tuodaan maahan Alankomaista. Tilanne on samankaltainen Espanjan naapurimaassa Portugalissa.


Antti Lavonen, MTK ry

 

Lue myös