Känsärupi (Polyscytalum pustulans)

Känsärupi on erityisesti viileissä tuotanto-oloissa esiintyvä, mukuloiden ulkonäköä rumentava sienitauti. Taudinaiheuttaja voi vaurioittaa kaikkia perunan maanalaisia osia, mutta se tunnetaan parhaiten mukulaoireista. Oireet mukuloissa ilmaantuvat normaalisti vasta pitkän varastoinnin jälkeen. Suomessa tautia ei yleensä pidetä kovin merkittävänä ongelmana.

Taudinaiheuttaja ja leviäminen

Känsäruven aiheuttaja, Polyscytalum pustulans (M.N. Owen & Wakef.) M.B. Ellis, on kotelosieniin kuuluva sienilaji. Se elää ja lisääntyy ensisijaisesti elävissä perunan solukoissa. Tautia levittäviä kuromaitiöitä muodostuu siemenperunassa, tartunnan saaneissa perunan rönsyissä ja juurissa sekä satomukuloissa varastoinnin aikana. Ikääntyvissä perunan rönsyissä ja juurissa muodostuu myös pieniä rihmastopahkoja, jotka säilyvät maassa tartuntakykyisinä jopa 7 vuotta.

Taudin tärkeimpänä tartuntalähteenä pidetään siemenperunaa, mutta tartunta voi olla peräisin myös satojätteistä tai maasta.

Känsäruven aiheuttaja voi tartuttaa muitakin koisokasveja (Solanum spp.). Lohkoilla, joilla esiintyy mustakoisoa tai kehtokoisoa rikkakasveina, näillä voi olla merkitystä taudin ylläpitäjinä.

Oireet perunan versoissa

Känsärupi ei suoranaisesti aiheuta oireita perunan maanpäällisissä osissa. Siemenperunassa esiintyvä taudinaiheuttaja haittaa ja hidastaa itujen ja versojen kasvua. Känsärupisella siemenperunalla perustetut kasvustot voivat kehittyä epätasaisesti ja jäädä aukkoisiksi. Maanalaiset vioitukset voivat haitata versojen normaalia kehitystä, ja niissä näkyy lehtien käpristelyä ja ilmamukuloita, kuten perunaseitin vioitusten yhteydessä.

Oireet mukuloissa ja muissa maanalaisissa osissa

Känsärupi aiheuttaa kasvukaudella aluksi vaaleanruskeita, selvärajaisia kuoliolaikkuja perunan juurissa, rönsyissä ja varren maanalaisissa osissa. Myöhemmin laikut tummuvat ja syvenevät. Niihin syntyy pieniä laikun poikittaissuuntaisia halkeamia ja lopulta solukon pintakerros alkaa irtoilla. Näitä vioituksia tuskin käytännössä pystyy erottamaan perunaseitin oireista.

Tartunnan saaneisiin mukuloihin ilmaantuu oireita vasta varastossa. Mukuloihin kehittyy halkaisijaltaan parin millimetrin kokoisia, mustanvioletteja, kekomaisia nyppylöitä. Nyppylöitä voi kehittyä sattumanvaraisesti eri puolille mukulan pintaa, mutta niiden esiintyminen keskittyy usein napakuopan tai itusilmujen ympärille. Vioitukset ovat usein hieman sisään painuneen kehän ympäröimiä, ja sen alla oleva malto korkkiutuu pieneltä alueelta. Taudinaiheuttaja voi tuhota itusilmut, jolloin siemenperuna ei idä.

 

Epidemiologia

Känsärupitartunta on yleensä peräisin siemenperunasta. Kehittyviin ituihin voi kosteissa oloissa ilmaantua tautilaikkuja jo ennen istutusta. Istutuksen jälkeen oireet ilmaantuvat lähellä siemenperunaa oleviin juurin ja varren alaosaan. Sairastuneissa kasvinosissa syntyvät kuromaitiöt levittävät tautia edelleen perunan maanalaisissa osissa. Satomukulat tavallisesti saavat tartunnan maassa olevista itiöistä noston yhteydessä. Sairastuneissa kasvinosissa kehittyy loppukesällä rihmastopahkoja, jotka päätyvät satojätteissä maahan ja säilyvät tartutuskykyisinä jopa 7 vuotta.

Nostovaiheessa satomukuloissa ei näy oireita, mutta niiden pinnalle päätyneet taudinaiheuttajan kuromaitiöt itävät ja tunkeutuvat perunaan korkkihuokosten, itusilmujen tai kuoressa olevien vaurioiden kautta. Taudinaiheuttaja etenee kuorisolukossa noin 12 solukerroksen (alle 0,1 mm) syvyyteen, mutta mukulan muodostama korkkikerros pysäyttää taudin etenemisen noin 2 viikossa. Parin kuukauden kuluttua tartunnan saanut perunasolukko rappeutuu ja näppylät tulevat näkyviin. Tauti voi myös jäädä oireettomaksi. Näppylöissä syntyvät uudet tauti-itiöt levittävät känsärupea varastossa mukulasta toiseen.

Känsärupea esiintyy eniten sääoloiltaan viileinä ja sateisina kesinä. Tautia esiintyy herkemmin tiiviillä kuin ilmavilla maalajeilla. Tautia esiintyy erityisesti myöhään nostetussa perunassa, joka varastoidaan alle 4 °C:een lämpötilassa. Paksukuoriset perunalajikkeet sietävät känsärupea paremmin kuin heikkokuoriset.

Känsäruven hallintakeinot

Känsärupea torjutaan parhaiten käyttämällä tautivapaata siemenperunaa. On ilmeistä, että känsäruvetonta siemenperunaa on hankala tuottaa, koska tautia esiintyy perunatiloilla yleisesti ja taudinaiheuttaja säilyy maassa hyvin pitkään.

Siemenperunan kemiallinen peittaus vähentää känsäruven tartuntariskiä. Useimmat seittipeittaukseen rekisteröidyt valmisteet vaikuttavat myös känsärupeen, mutta vain imatsaliilivalmiste (Diabolo) on rekisteröity Suomessa känsäruven torjuntaan.

Känsäruven historia ja levinneisyys Suomessa

Känsärupi ja sen aiheuttaja on kuvattu ensimmäisen kerran 1919 Englannissa, mutta taudin oireet on tunnettu jo paljon tätä ennen. Tautia esiintyy vain ilmastoltaan suhteellisen viileillä perunantuotantoalueilla.

Känsäruven leviämisestä Pohjois-Eurooppaan ja Suomeen ei ole tarkkaa tietoa. Norjassa ja Ruotsissa känsärupea on todettu perunasta 1960-luvulla. Suomessa 1967–70 tehdyssä ruokaperunan tautikartoituksessa känsärupea löytyi jokseenkin kaikista myöhään keväällä tutkituista perunaeristä. Taudilla ei kuitenkaan katsottu olevan tuolloin suurta käytännön merkitystä, koska keväällä tutkitut näyte-erät olivat peräisin ruokaperunasta, joka oli myyty kulutukseen jo ennen oireiden puhkeamista. Sen sijaan arveltiin, että siemenperunassa esiintyvällä känsäruvella olisi merkittävä vaikutus sadon kehittymiseen.

Uutta tutkimustietoa känsäruven esiintymisestä tai merkityksestä Suomessa ei ole.